Elämässä tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku. Politiikassa sama voisi mennä jotenkin näin, että äänestäjän kunnioittaminen on menestymisen alku. Mutta äänestäjien pelkääminen on romahduksen alku.
Ei voi välttyä ajatukselta, että suomalaisia poliittisia päättäjiä puristaa nyt jatkuva pelko. Eduskuntavaaleista ja perussuomalaisten menestyksestä vielä entisestään kasvanut pelko.
Järisyttävä pelko siitä, että jos pitää tehdä mitä talouden tasapainottamiseksi ja kestävyysvajeen kuromiseksi pitäisi tehdä, niin miten ihmeessä voi silloin säilyttää saati kasvattaa kannatustaan.
Ainahan poliitikot ovat mieluummin tehneet niitä kivoja päätöksiä, jakaneet rahaa ja hyvinvointia kun on ollut mitä jakaa.
Kreikassa, Italiassa ja Espanjassa nähdään mitä tapahtuu kun kivan jakamista jatketaan surutta vaikka kaikki talouden mittarit ovat hehkuneet jo kauan tulipunaisina.
Suomi, joka vielä kehuskelee olevansa parasta A-ryhmää on kuitenkin menossa vääjäämättömällä tavalla samaan suuntaan. Vuosittain 7 miljardia lisää velkaantuva maa, jonka väestö ikääntyy Euroopan nopeinten. Vuonna 2030 meillä on jo 70 huollettavaa, eläkeläistä tai lasta 100 työssä käyvää kohden. Se tarkoittaa nykytilaan verrattuna noin 21 uutta huolettavaa/100 työssäkävijää.
Tilastokeskuksen väestöennuste puolestaan kertoo, että vuonna 2030 Suomessa on 244 kuntaa, jossa joka kolmas asukas on täyttänyt vähintään 60v. Nyt näin on 105 kunnassa.
Toimenpide-ehdotuksia ja selvityksiä on tehty kymmenittäin. Niitä on tilannut jo moni hallitus ja niitä on ollut tekemässä alan parhaat osaajat. Valtiosihteeri Raimo Sailas kumppaneineen kuitenkin huutelee pimeään metsään, kukaan ei vastaa. Siltä näyttää.