Aamunavausten uskonnollisuus jakaa kansaa – osa lukee sivistykseen, osa hömppään

Opetushallituksen opetusneuvoksen ajatus siitä, että koulujen päivänavausten tulisi olla avoimen uskonnollisia, jakaa suomalaisia.

Opetusneuvos Pekka Iivosen näkemys kerää MTV Uutisten Facebook-sivulla niin kannattajia kuin vastustajia.

Moni katsoo, että uskonnollisuus kuulu kouluun lainkaan.

– Uskonto pois politiikasta ja ennen kaikkea opetustoimesta. Harva oppilaista on kiinnostunut edes aineesta uskonnolisessa mielessä. Fiksut vanhemmat valitsevat elämänkatsomuksen jälkikasvulleen, kirjoittaa Paula.

– Uskovaiset perheet käyvät jo koulujen ulkopuolella omissa kokouksissaan, rippikoulutkin on erikseen omille uskonto kunnille, miksi siis uskonnon tunteja pitäisi pitää kouluissa, huomauttaa Jaana.

– Kaikenlainen (taika)uskonto ja muukin hömppä pois kouluista. Koulu on tietojen ja taitojen oppimista, ei pronssikautisten satujen levittämistä varten, sanoo Ari.

– Ei! Koulujen pitää sivistää tieteen keinoin, kirjoittaa Esa.

Toisaalta moni puolustaa uskonnon paikkaa koulutuksessa ennen kaikkea sivistyksen vuoksi.

– Kuuluu sivistykseen ja kaikille Suomen kouluissa. Suomessa on vapaus valita, jos haluaa uskoa ja mihin haluaa uskoa. Suomessa ei kuitenkaan ole vapaus olla täysin sivistymätön. Kristinusko on suomessa virallinen valtionuskonto, siksi aamuhartaus kerran viikossa kuuluu olla nimenomaan kristinuskon mukaan, kirjoittaa Martina.

– Kuuluu kulttuuriin. En itse ole edes tapauskovainen mutta levottoman kodin kasvattina ajatus Jumalasta ja turvasta toi lapselle turvaa. Osaan vieläkin lapsuuden virret ulkoa, sanoo Sini.

– Kyllä mun mielestä suomessa saa aamunavauksen pitää samalla lailla ku ennnenki. Koska evankelis luterilainen uskonto on meidän valtionuskonto ja suurin osa lapsista edelleen kasvatetaan ja kastetaan siihen, kirjoittaa Veera.

– Kyllä uskonto kuuluu kouluihin. Sitten myöhemmin (aikuisena)voi itse miettiä, mitä se merkitsee kunhan uskonto ei opeta sotimaan niin kuin joissakin maissa, huomauttaa Jari.

Toisaalta jotkut puolustavat uskontoa myös hengellisyyden nimissä.

– Ihminen on ruumis, sielu (tunteet, ajatukset) ja henki (kuolematon osa ihmistä, se jumalkipinä). Koulussa ruokitaan vain oppilaiden fyysistä kehoa ja sielua. Kaiken takana ja kaikessa oleva henki jää ravinnotta, huomauttaa Leena.

– Kyllä lapsilla ja nuorille on oikeus kuulla oikeaa aitoa uskon opetusta,Herra Jeesus on luonut heidät ja jokainen tarvii ja kaipaa yhteyttä Jumalaan, sanoo Tuula.

Opetusneuvos Pekka Iivonen kertoi näkemyksistään Lännen Medialle antamassaan haastattelussa, joka on julkaistu muun muassa Kalevassa.


Lue myös:

    Uusimmat