90 päivää morsiamena -tähti pidätettiin epäiltynä taposta – oli puolen vuoden ajan etsityimpien henkilöiden listalla

Entisen työnantajansa taposta epäilty 90 päivää morsiamena -ohjelmasta tunnettu Michael Baltimore saatiin kiinni Floridassa perjantaina 13. tammikuuta.

90 päivää morsiamena -ohjelmasta tunnettu Michael Baltimore pidätettiin Yhdysvaltojen Floridassa perjantaina 13. tammikuuta, uutisoivat muun muassa People sekä InTouch. Baltimore oli ollut puolen vuoden ajan Yhdysvaltojen sheriffin 15 etsityimmän henkilön listalla. 

Yhdysvaltojen liittovaltion sheriffi ilmoitti julkaisemassaan tiedotteessa, että Baltimore oli saatu kiinni sen jälkeen, kun hän oli paennut torstaina 12. tammikuuta tapahtuneen baaritappelun jälkeen. Poliisi oli saanut torstai-iltana ilmoituksen, että veitsellä varustettu mies oli uhannut hakea autostaan aseen. Epäilty oli paennut tilanteesta autolla, jota ajoi nainen, jonka henkilöllisyyttä ei ole kerrottu julkisuuteen.

Auto löytyi seuraavana aamuna. Poliisi päästi vapaaksi autoa kuljettaneen naisen mutta pidätti Baltimoren sen jälkeen, kun sormenjäljet paljastivat hänen olevan etsityimpien henkilöiden listalla. CNN:n mukaan Baltimore oli yrittänyt antaa poliiseille väärän nimen. Häneltä oli löytynyt lähteiden mukaan ladattu käsiase, huumeita sekä kolme väärennettyä henkilökorttia. 

Parturi-kampaajana työskennellyttä Baltimorea epäillään entisen työnantajansa Kendell Jerome Cookin ampumisesta sekä Anthony Whiten haavoittamisesta Cookin parturiliikkeessä Pennsylvaniassa toukokuussa 2021. Baltimore työskenteli itse aiemmin kyseisessä liikkeessä. Poliisin mukaan osallisten keskenäiset riidat johtivat kärjistyneeseen tilanteeseen, jossa Cook menetti henkensä.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

Baltimore on tällä hetkellä vangittuna Floridassa, jossa häntä vastaan tullaan nostamaan paikalliset syytteet. Hän on ollut 15 etsityimmän henkilön listalla heinäkuusta 2022 lähtien, ja hänen pidätykseensä johtavista tiedoista oli tarjottu 25 000 dollarin (noin 23 000 euron) palkkiota. 

Sekä Baltimore että Cook esiintyivät kumpikin 90 päivää morsiamena: Häiden jälkeen -ohjelman 4. tuotantokaudella vuonna 2019. Kaksikko esiintyi ohjelmassa aktiivisesti ja he ilmoittivat sarjassa Ashley Martsonille, että tämän silloinen puoliso Jay Smith oli pettänyt häntä toisen naisen kanssa parturiliikkeen kylpyhuoneessa. Martson kommentoi Baltimoren pidätystä Instagram-tilinsä Tarinat-osiossa lauantaina 14. tammikuuta. 

– Kiitos luojan! Toivon, että nämä perheet saavat nyt sen ratkaisun, jota kipeästi tarvitsevat, Martson kirjoitti päivityksessään. 

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja