Googlella työskentelevä Caterina listasi kahdeksan ajatusta, joilla moni ankeuttaa elämäänsä aivan turhaan.
Et tarvitse positiivista ajattelua, jotta voisit voida paremmin. Tarvitset vain parempia ajatuksia. Suuri osa negatiivisista tuntemuksista aiheutuu ajatuksista, jotka eivät ole edes totta, väittää Caterina Kostoula Huffington Postissa.
Googlella työskentelevä Kostoula listasi kahdeksan ajatusta, joilla moni pilaa elämäänsä vahingossa – edes tajuamatta sitä itse.
Ajatus 1: ”Kaikkien pitää pitää minusta”
Ei, kaikkien ei pidä tykätä sinusta ja ajatuksistasi. Jos tekisit taidetta, jonka tulee miellyttää kaikkia, millainen teoksesta syntyisi? Lattea ja tylsä – ja mahdollisesti olematon, sillä ei ole mahdollista miellyttää kaikkia.
Älä yritä miellyttää kaikkia – miellytä ihmisiä sopivasti, niin, että löydät samanmielistä seuraa ja tienaat elantosi.
Ajatus 2: ”Minun pitää osata tämä”
Moni ajattelee, että nauttiakseen harrastuksestaan siinä täytyy loistaa. Moni ei uskalla edes harrastaa, koska ei osaa kaikkea valmiiksi! Ihminen voi kuitenkin nauttia asian tekemisestä, vaikkei olisi siinä erityisen taitava.
Kaikkea ei myöskään ole pakko tehdä itse; jos olet surkea siivoamisessa, maksa jollekulle siitä, että hän siivoaa puolestasi. Omista aikaasi asioille, joiden tekemisestä nautit, vaikket olisi niiden tekemisessä täydellinen.





