7 asiaa, jotka on syytä muistaa uuden suhteen alussa
Uusi parisuhde on aina ihana asia, mutta kannattaa kuitenkin muistaa muutama asia, jotta suhde ei kariudu ennen kuin se ennättää edes alkaa.
Uuden suhteen alkaessa kannattaa aina unohtaa entiset parisuhteensa ja antaa uudelle kumppanille mahdollisuus. Tässä 7 asiaa, jotka kannattaa muistaa, kun aloittaa uuden parisuhteen.
1. Älä yritä omistaa häntä
Parisuhteen alussa haluaa useimmiten viettää koko ajan tämän uuden ihmisen seurassa. Ei kuitenkaan kannata jatkuvasti ahdistella uutta kumppania tekstiviesteillä tai soittamalla hänelle joka tunti. Anna hänelle omaa rauhaakin, sillä uuteen suhteeseen astuminen vaatii paljon muutoksia omaan arkeen.
2. Älä esitä olevasi joku muu
Uuden suhteen alussa haluaa usein miellyttää toista, mutta ei kannata kuitenkaan esittää olevansa jotain mitä ei ole. Jossain vaiheessa nämä valheet tai esittäminen tulevat esille ja silloin suhde joutuu ongelmiin. Ole siis oma ihana itsesi ja jos et kelpaa hänelle sellaisenaan, niin hän ei ole sinulle se oikea.
3. Älä vertaa häntä entiseen kumppaniisi
Uutta kumppania ei koskaan kannata verrata entiseen puolisoon, sillä kaikki ihmiset ovat erilaisia ja jokaisessa on ne hyvät ja huonot puolensa. Ei myöskään kannata juurikaan puhua entisestä kumppanista toiselle, ainakaan aivan suhteen alussa.
4. Älä etene liian nopeasti
Parisuhteen alussa kaikki asiat saattavat tuntua täydelliseltä ja mielikuvitus saattaa viilettää jo hääpäivässä, mutta kannattaa edetä hitaasti. Parisuhteen alussa toiseen vasta tutustutaan ja hänestä saattaa ilmetä myös erikoisiakin piirteitä. Edetkää pikkuhiljaa, sillä kestää kauan ennen kuin toiseen ennättää tutustua kunnolla.
5. Älä ole jatkuvasti huomion keskipiste
Parisuhteen alussa haluaa antaa itsestään parhaan mahdollisen kuvan, mutta ei kannata kehuskella itseään liikaa. Kannattaa tutustua toiseen ja välillä oikeasti vain kuunnella ja kysellä. Ei kannata jatkuvasti olla huomion keskipisteenä, koska kukaan ei jaksa sellaista liian kauaa.
6. Älä tiedustele liikaa
Jos sinulla on yhteisiä ystäviä tämän uuden kumppanisi kanssa, niin älä tiedustele heiltä liikaa mitään esimerkiksi hänen entisistä parisuhteistaan tai muista asioista. Kaikilla on nimittäin hieman erilaiset käsitykset kaikista asioista, joten kannattaa tehdä päätelmät vain sen mukaan, mitä kuulet suoraan uudelta kumppaniltasi.
7. Älä ole perfektionisti
Toiselta ei kannata vaatia aivan mahdottomuuksia, sillä olette molemmat kuitenkin vain ihmisiä ja kaikilla on omat puutteensa. Et sinäkään varmaan aivan täydellinen ole?
Lähde: Womanitely
Uusimmat
-
05:25
Israel laajentaa maaoperaatiotaan koko Gazan kaistalle – MTV seuraa sotaa
-
02:00
Suomessa on jo yli miljoona lihavaa aikuista, kertoo THL:n tutkimus
-
01:01
Aseliikevaihto kutistunut maailmanlaajuisesti, vaikka Venäjän aloittama sota on lisännyt kysyntää
-
00:01
Kenneth Kvarnströmistä Kuopio tanssii ja soi -festivaalin uusi taiteellinen johtaja
-
23:16
Kiskoilta suistunut veturi on saatu siirretyksi ratapihalta Tampereella, liikenne palautumassa normaaliksi
-
23:12
Tulivuori purkautuu Sumatralla Indonesiassa, patikoijia evakuoitu
-
22:40
Vahvavireinen Huuhkajat-hyökkääjä teki hienon maalin Bundesliigassa
-
22:14
Suomen mäkimiehillä väkevin maailmancup-startti moneen vuoteen – valmentajalta lupaava viesti: "Reserviä on parempaankin"
-
22:05
Itäraja on kiinni, mutta Suomi rahoittaa edelleen Venäjän taloutta – "Viikoittain havaintoja pakotteiden kiertämisestä"
-
21:29
Poliisin mukaan Meri-Lapissa autoilijat varoittavat puhallusratsiasta – "Mitä päässä oikein pyörii?"
-
21:02
Ukraina: Kaksi kuollut Venäjän iskuissa Hersoniin, pommit vaurioittivat kahta sairaalaa – MTV seurasi sotaa
-
21:00
Erling Haaland tulistui kyseenalaisesta tuomariratkaisusta – Tottenhamin ja Manchester Cityn välinen trilleri päättyi dramaattisesti
-
20:56
Mitä ehdokkaat ajattelevat ulkopolitiikasta, arvoista ja presidentin valtaoikeuksista? Tämä kaikki selviää MTV:n vaalikoneesta
-
20:45
Asiantuntijalta karu arvio: Prinsessa Catherine tulee kärsimään kohusyytöksistä kuningas Charlesia enemmän: "Kate ei voi piiloutua"
-
20:24
Yhdysvaltalaista sotalaivaa kohtaan hyökätty Punaisellamerellä? MTV seurasi sotaa 3.12.
-
20:14
Sähkön hinnassa tapahtuu maanantaina käänne
-
20:02
Liverpool oli minuuttien päässä yllätystappiosta – huima kiri käänsi tuloksen päälaelleen
-
19:32
Hongan suomalaislupaus siirtyy Kroatiaan
-
19:11
Mari Valosaari avoimena kauneusoperaatioistaan: "Kun se oli tehty ajattelin, että vau"
-
19:06
Saksalaisturisti kuoli veitsihyökkäyksessä Pariisissa – tapausta tutkitaan "terrorijuonena"
-
Lataa lisää