Mainos

50 elämän yksinkertaista nautintoa – muistathan olla näistä onnellinen?

Elämässä on todellisia ”huippuhetkiä” harvakseltaan, mutta onneksi ihan tavallisista arkipäivistäkin löytyy paljon asioita ja hetkiä, jotka tuovat tyytyväisyyttä ja onnellisuutta.

1. Uusi hammastahnatuubi sen vanhan, tahmaisen ja loppuun puserretun jälkeen.

2. Kun hissin ovi aukeaakin heti, kun painat nappia, vaikka olet valmistautunut odottamaan.

3. Ensimmäinen siemaus aamukahvista.

4. Kun oikea bussi saapuu pysäkille juuri samaan aikaan kuin sinäkin.

5. Kirjoittaminen hyvälle paperille hyvin toimivalla kynällä.

6. Kun ehdit liikennevaloista, ja kaikki muut jäävät taakse.

7. Hyvä hiuspäivä ilman, että tarvitsee tehdä oikeastaan mitään.

8. Perjantai, kun koko viikonloppu on vielä edessä.

9. Torstai, koska tietää, että huomenna on perjantai!

10. Kun sanot saman asian tismalleen samaan aikaan läheisen kanssa.

11. Kun löydät parkkipaikan läheltä sisäänkäyntiä.

12. Liikunnan jälkeinen raukea olo.

13. Kun voi autoilla ikkuna auki.

14. Kun autossa on tankki täynnä bensaa.

15. Lounastauko.

16. Rauhassa syöty aamupala.

17. Puhtaisiin lakanoihin sukeltaminen.

18. Asfaltin tuoksu sateen jälkeen.

19. Tyhjä tiskiallas.

20. Kun radiossa alkaa soida lempikappaleesi.

21. Sisäpiirivitsille nauraminen.

22. Mukava tekstiviesti ystävältä tai puolisolta.

23. Uudet sukat, joissa ei ole yhtään nukkaa, koirankarvoja, pinttyneitä tahroja tai reikiä.

24. Koiran suukot ja innostunut vastaanotto työpäivän jälkeen.

25. Yliviivattu to do -lista.

26. Siisti työpöytä.

27. Auringonnousun tai -laskun näkeminen.

28. Juuri leikatun ruohon tuoksu.

29. Kun mikro kilahtaa lämpimän ruoan merkiksi.

30. Kun pääset töistä kotiin valoisan aikaan.

31. Kun kotona saa vaihtaa löysiin vaatteisiin.

32. Kun heräät juuri ennen herätyskelloa hyvin levänneenä.

33. Kun heräät ja tajuat, että saat nukkua vielä monta tuntia.

34. Kun saat kirjepostia, joka ei ole lasku.

35. Omien tanssimuuvien vetäminen, kun kukaan ei näe.

36. Kun uusi tuttava muistaa nimesi ja käyttää sitä.

37. Kun löydät taskusta tai laukunpohjalta rahaa, jonka olemassaolon olit unohtanut.

38. Lämmin suihku.

39. Kun jäljellä ollut maito riittää juuri sopivasti aamukahviin tai -muroihin.

40. Kun päivityksesi saa tykkäyksiä ja kommentteja somessa.

41. Kun oloasusi on paitsi mukava, myös hyvännäköinen.

42. Kuplamuovin poksauttelu.

43. Täyteen ladattu puhelin.

44. Kun päästät jonkun ohitsesi kassajonossa ja hän kiittää.

45. Kun joku päästää sinut ohitseen kassajonossa.

46. Kun pelkäämäsi tahra lähti kuin lähtikin pois pyykissä.

47. Kun kotona on järjestelty tavarat, imuroitu ja pyyhitty pölyt, ja voi vain istahtaa sohvalle lopputulosta ihaillen.

48. Kun flunssan jälkeen pystyt taas hengittämään, nielemään, haistamaan ja maistamaan normaalisti.

49. Kun kumppani rapsuttaa selkääsi.

50. Kun olet täydellisen tyytyväinen asuusi ja siihen, miltä näytät.

Lähteet: RD.com, Marcandangel.com, Mashable.com

Mistä onni löytyy?

Psykologian emeritusprofessori Markku Ojanen valotti onnen olemusta Studio55.fi-lähetyksessä vuonna 2015.

25:32

 

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.