5-vuotias suomalaispoika oli rantavedessä, kun kulkukoirat hyökkäsivät hänen kimppuunsa Thaimaassa – isä: "Koiralauma jopa seurasi meitä"

Thaimaassa viisivuotias suomalaispoika on saanut vammoja kulkukoirien hyökättyä hänen kimppuunsa. Uutistoimisto TNA:n mukaan lapsi joutui koirien uhriksi Ao Nangin rannalla Krabissa keskiviikkona.

Poika sai yli kymmenen puremavammaa, muun muassa kaulaan. Uutistoimiston mukaan pojan tila oli torstaina kohentunut, mutta lääkärit odottavat hänen toipumisensa kestävän 3–5 päivää.

Thaimedian mukaan hyökkäys tapahtui, kun poika oli mennyt rantaveteen pesemään pois hiekkaa lähteäkseen rannalta isänsä ja veljensä kanssa.

– Koiralauma jopa seurasi meitä, kun kannoin pojan pois rannalta, isä kertoi paikallislehdelle.

– Lopulta paikalliset jahtasivat koirat pois, hän lisäsi.

Paikallishallinnon edustajan mukaan Ao Nangin kulkukoirat ovat tehneet jo tätä ennen useita hyökkäyksiä. Tämän vuoksi ne siirretään pois ranta-alueelta.

Suomalaispojan loukkaantumisesta kertoi torstaiaamuna Suomessa Ilta-Sanomat.

"Maassa on jonkinlainen kulkukoiraongelma"

Konsuli Raimo Pahkasalo Suomen Bangkokin-suurlähetystöstä vahvisti STT:lle torstaina, että lähetystö on saanut Thaimaan viranomaisilta tiedon kulkukoirien hyökkäyksestä suomalaisen pikkupojan kimppuun.

– Koirat purivat häntä Ao Nangin rannalla noin kello 18 paikallista aikaa keskiviikkoiltana. Lapsi pääsi tietojemme mukaan Krabissa nopeasti sairaalahoitoon.

Pahkasalon mukaan Thaimaassa on ollut esillä, että kulkukoirat ovat joskus hyökänneet paikallisten lasten kimppuun.

– Maassa on jonkinlainen kulkukoiraongelma. Harkitsemme nyt tämän tapauksen vuoksi, onko asia syytä ottaa huomioon Thaimaahan Suomesta saapuvien matkustusohjeissa, konsuli lisäsi.

Uutista päivitetty 12.27.

Lue myös:

    Uusimmat