40 vuotta täyttävä Jenni Kokander ei pode ikäkriisiä: "Minulla on just nyt kaikki tosi hyvin"

Näyttelijä Jenni Kokander viettää pian 40-vuotissyntymäpäiviään. Ikäkriisiä hän ei ole koskaan kunnolla potenut. 

Näyttelijä Jenni Kokander juhlistaa merkkipäiväänsä, 40-vuotissyntymäpäiväänsä 11.6. Neljänkympin kynnyksellä oleva Kokander ei ota paineita iän karttumisesta eikä vanhenemisesta. 

– Ei se oikein tunnu miltään. Tuntuu, että olen aina ollut henkisesti samanikäinen. Oikeastaan viimeksi, kun ikä on jotakin oikeasti merkinnyt, oli kun täytin 18 vuotta. Kun pääsi baariin ja sain silloin vihdoin oman kännykän, Kokander pohtii. 

– Minulla on just nyt kaikki tosi hyvin, niin mitäpä siinä kriiseilemään. Minulla on kaksi lasta, aviomies, läheisiä ja ystäviä ympärilläni ja saan tehdä todella monipuolisesti erilaisia töitä. Saan olla taiteilija ja viihteen tekijä monella eri tavalla, Kokander kertoo. 

Kokander tullaan näkemään syksyllä Putous Allstars -tuotantokaudella. Sen lisäksi hän kirjoittaa esikoisromaaniaan Sukupuuttoon kuolleiden planeetta, joka ilmestyy syyskuussa. 

– Kirjan kirjoittaminen on ollut todella tärkeä ja vaikuttava prosessi. Vaikka kyseessä on fiktiivinen romaani, se kertoo myös jotakin minusta. Olen iloinen, että ne, jotka lukevat kirjani, saattavat löytää minusta ja ajatusmaailmastani jotain täysin uutta, Kokander kertoo.  

Jos jotakin konkreettisia ikääntymisen merkkejä pitää hakea, on Kokander huomannut näkönsä huonontuneen. 

– Yritin yksi päivä katsoa poikani action figure -kortteja enkä millään nähnyt niitä pieniä tekstejä. Jouduin sitten ostamaan ihan lukulasit. Ostin ne marketista, 13 euroa ja helvetin tyylikkäät, Kokander naurahtaa. 

Isot juhlat saavat nyt odottaa ainakin syksyyn asti. Kokanderilla on suunnitelmissa juhlia syntymäpäiviään silloin yhdessä miehensä kanssa. Hän täytti maaliskuussa puolestaan 50 vuotta. 

– Olimme jo ennen korona-aikaa päättäneet, että juhlimme yhdessä syksyllä meidän 90-vuotisjuhlia. Mutta katsotaan nyt. Aika näyttää, siirtyvätkö juhlat. Se on pieni murhe onneksi, Kokander sanoo. 

Putous AllStars syyskuussa MTV3-kanavalla!

Lue myös:

    Uusimmat