27.9.2002 Puolukka-omenaneliöt

4 munaa
2 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl inkivääriä tai pomeranssia
1 tl kardemummaa
150 g sulatettua margariinia tai voita
2 dl tuoreita tai pakastettuja puolukoita
4 dl pieniä happamia omenakuutioita

2 dl kuohukermaa
2 dl fariinisokeria

kokonaisia puolukoita tai koristerakeita

1. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa ja lisää ne muiden aineiden kanssa muna-sokerivaahtoon. Sekoita vain sen verran, että aineet tasoittuvat.
3. Levitä taikina voidellun leivinpaperin päälle pellille ja tasoita pinta.
4. Paista pohjaa 200 asteessa uunin alimmalla ritilätasolla 15-20 minuuttia riippuen pellin suuruudesta. Suurella pellillä levystä tulee ohuempi ja silloin paistoaika on myös lyhyempi.
5. Vedä levy leivinpapereineen pelliltä ja anna jäähtyä.
6. Mittaa mieluiten teflonkattilaan kerma ja fariinisokeri. Kuumenna seosta koko ajan sekoittaen kunnes se alkaa kuplia. Vähennä lämpöä ja keitä miedolla lämmöllä välillä sekoittaen noin 6 minuuttia. Anna jäähtyä haalean kylmäksi.
7. Leikkaa levy kahteen osaan niin sitä on helpompi käsitellä. Käännä leivonnaisen pohjapuoli päälle koska se on tasaisempi ja kuorrutus levittyy siihen paremmin. Valuta kinuski levylle ja levitä veitsellä tai lastalla, kastele veitsi tarvittaessa kuumaan veteen jos kuorrutus tarttuu siihen.
8. Ripottele pinnalle kokonaiset puolukat.
9. Leikkaa levy terävällä ohutteräisellä veitsellä haluamasi kokoisiksi neliöiksi. VINKKI Voit koristella pinnan siivilöidyllä tomusokerilla ja tarjota neliöiden kanssa kaupan valmista kinuskikastiketta.

- Toim. Kaarina Roininen

Lue myös:

    Uusimmat