Nyt noin 40-vuotias mies pääsee vapauteen alkuvuodesta vuonna 2027.
Helsingin hovioikeus on hyväksynyt murhasta elinkautiseen tuomitun miehen hakemuksen ehdonalaisesta vapaudesta.
Mies tuomittiin vuonna 2011 murhasta, kun hänen osoitettiin murhanneen toisen noin 20-vuotiaan miehen asunnossaan loppukesästä 2010. Tuomittu iski uhria teräaseella 251 kertaa.
Sen lisäksi hän oli muun muassa potkinut uhria, kun tämä oli yrittänyt paeta. Teko oli oikeuden päätöksen mukaan kestänyt pitkään, ja uhri oli ollut puolustuskyvytön.
Hänet tuomittiin myös törkeästä kotirauhan rikkomisesta, vahingonteosta, varkaudesta, törkeästä rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Mies pääsee vapauteen päätöksen mukaan vuonna 2027. Rangaistuksen pituudeksi tulee siis 16 vuotta.
Keskimääräinen elinkautisen vankeusrangaistuksen kesto on tällä hetkellä noin 14 vuotta ja 10 kuukautta.
Syyllistynyt uusiin rikoksiin
Mies oli vankeusaikana syyllistynyt uusiin rikoksiin. Hän oli esimerkiksi poistunut luvatta avolaitoksesta vuonna 2021. Poissaolonsa aikana hän oli syyllistynyt kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja väärän henkilötiedon antamiseen.
Seuraavana vuonna hän oli jäänyt palaamatta Pelson vankilaan vapailtaan.
Oikeus kuitenkin katsoi, että miehen osallistuminen vankilan toimintaan, kouluttautuminen ja rangaistusajan suunnitelman aktiivinen edistäminen puolsivat vapauttamispäätöstä.
Myös annettu lausunto miehen riskistä syyllistyä uudelleen väkivaltarikokseen puolsi vapauttamista.
Oikeuden mukaan miehen syyksi luettua murhaa voidaan pitää tekotavaltaan tavanomaista törkeämpänä, joten rangaistuksen on oltava keskimääräistä pidempi.
Kyseessä oli miehen toinen vapauttamishakemus. Aiemmin hän on hakenut vapauteen vuonna 2022.