24-vuotias suomalaislupaus kipusi viinakaupan kassalta golfin arvostetuimmalle kiertueelle: "Piti saada muuta ajateltavaa"

Matilda Castren hankki vuosi sitten vuokrarahoja tekemällä joulutöitä Tapiolan Alkon myymälässä Espoossa. Golfin ammattilaisura oli vastatuulessa, ja Castren tuli Yhdysvalloista kotiin rakentamaan peliään ja ajatuksiaan.

Suunta kääntyi kauden 2019 edetessä. Marraskuun alussa Castren kruunasi vuoden läpäisemällä LPGA-kiertueen karsinnat. Hän kipusi naisten arvostetuimmalle golfkiertueelle, jonne suomalaisista oli aiemmin yltänyt vain Minea Blomqvist-Kakko.

–  Viime vuoteen verrattuna LPGA-paikka on harppaus, mutta amatööriajoista yliopistouran kautta Matilda on mennyt tasaisesti eteenpäin, sanoi Castrenin valmentaja Petteri Nykky, joka luotsaa yhdeksää golfpelaajaa ja miesten salibandymaajoukkuetta kohti ensi vuoden kotikisoja.

Nykky kuvasi 24-vuotiaan Castrenin nousua henkiseksi kasvuksi. STT:n haastattelussa Castren myönsi, että Yhdysvaltain-kiertueesta maailmanlaajuiseksi kasvaneen LPGA-kiertueen portit aukesivat odotettua aiemmin.

–  Tiesin, että pääsen sinne, mutta en ollut varma, että jo tänä vuonna. LPGA muuttui unelmasta tavoitteeksi, ja matka alkaa, Castren sanoi lyhyellä visiitillään kotimaahan.

Golf-ahdistus hellitti kotimaisemissa

Mutta palataan vielä vuoden takaiseen aikaan. Miksi Floridassa opiskellut Castren myi vuosi sitten viinaa Espoossa?

–  Minulla oli ahdistuneisuutta golfista. Piti saada muuta ajateltavaa, ja olin Suomessa neljä kuukautta, pitempään kuin pitkään aikaan.

–  Oli tosi kivaa, oli hyvä duuniporukka, ja tilille tuli korvausta työstä, Castren vertasi myyntihommia golfiin, jossa tienaa vain yltämällä kisoissa jatkoon.

Henkinen lukko aukesi kisatauon, valmentaja Nykyn ja henkisen valmentajan Katja Pasasen avulla. Syksyllä Castren selvisi tiukan LPGA-karsinnan stressistä ja läpäisi kaksi karsintavaihetta, joista jälkimmäinen vaati kahdeksan pelikierrosta.

Amatöörinä Castren voitti EM-pronssia 2015 ja EM-joukkuehopeaa 2014. Amatööriura vaihtui yliopistovuosiksi Florida State -yliopistossa, jossa hän pelaamisen ohessa suoritti kansainvälisten suhteiden tutkinnon.

–  En ollut lukion jälkeen valmis ammattilaiselämään. Ajattelin olevani yliopistossa vuoden, mutta se vaihtuikin neljäksi, Castren kertoi ja kehui yliopiston harjoitusmahdollisuuksia.

Suomalaisille tutuin tie eli Euroopan-kiertue ei myöhemminkään tuntunut varteenotettavalta vaihtoehdolta, koska siinä on niin vähän kisoja.

Köröttely vaihtuu lentomatkoihin

Yliopiston jälkeen Castren pelasi kaksi kautta ammattilaisena Yhdysvaltain kakkostasolla, sponsorin mukaan nimetyllä Symetra-kiertueella. Elämä oli autoilua kisasta toiseen, ja Castren säästi rahaa majoittumalla perheissä.

–  LPGA:ssa joutuu varmaan lentämään kisoihin. Aloitan kauden joko helmikuun alussa Australiasta tai maaliskuussa Arizonasta, Castren kertoi.

Onnistuneiden LPGA-karsintojen jälkeen Castren muutti poikaystävänsä Daniel Morenon kanssa Kalifornian San Diegoon, jonne armeijassa työskentelevä Moreno on sijoitettuna. Muutto tarkoittaa Castrenin tuttujen harjoituskuvioidenkin vaihtumista, ja haussa ovat harjoituspaikka ja valmentaja rapakon taakse.

–  Tarvitsen myös caddien. Voin aloittaa kisoissa paikallisen caddien kanssa, mutta haen vakituista apua. Olisi tärkeää, että caddie olisi sellainen, jonka kanssa viihtyy ja voi puhua muustakin kuin golfista, Castren sanoi.

 

Lue myös:

    Uusimmat