Häitään siirtämään joutunut Melissa juhli lopulta suurta päiväänsä lähes 70 kiloa kevyempänä.
Melissa Williamsin häät myöhästyivät kaksi vuotta, mutta häntä ei lopulta harmittanut. Walesissa asuva nainen juhli häitään lopulta lähes 70 kiloa kevyempänä. Katso Melissan muodonmuutos yllä olevalta videolta!
Oli jo ostanut hääpuvun: "Vihasin sitä, miltä näytin"
Alun perin Melissan oli tarkoitus avioitua miehensä Chrisin, 29, kanssa kesällä 2020. Koronapandemian vuoksi häitä kuitenkin piti lykätä.
Melissa painoi ennen häitään 150 kiloa ja oli jo ostanut hääpuvun kokoa 56–58. Nainen myöntää inhonneensa asua.
– Vihasin mekkoa, jonka olin ostanut, mutta hankin sen vain siksi, että ajattelin, ettei mikään mekko näyttäisi ylläni kivalta. Vihasin sitä, miltä näytin, Melissa kuvailee Daily Mailin mukaan.
– Olen ollut iso niin kauan kuin muistan. Söin salaa ja ahmin.
Hän söi noutoruokaa neljästi viikossa. Painon noustessa mieliala laski.
