10-vuotias Lily taistelee henkensä edestä – aivoja syövä ameba on lähes varma kuolemantuomio: ”Jokaisen vanhemman painajainen”

Texasilaistytölle jokainen elossa selvitty päivä on voitto kuolettavaa tartuntaa vastaan. Katso videolta, kuinka läheiset kommentoivat synkkää tapausta.

10-vuotias Lily Mae sai harvinaisen amebatartunnan ja taistelee nyt hengestään sairaalassa. Ameba-aivokuumeen uhri kuolee tavallisesti vain muutamassa päivässä ensioireiden ilmestymisen jälkeen. Tapauksesta uutisoi CNN.

– Tämä on jokaisen vanhemman painajainen, Lilyn täti Crystal Warren sanoo.

Arviolta 99 prosenttia sairaalahoitoa saaneista uhreista menehtyy. Lilyn perhe, läheiset ja koulu eivät ole kuitenkaan luopuneet toivosta.

– Hän on upea nuori tyttö. Olemme kaikki järkyttyneitä, mutta myös hyvin toivekkaita, toteaa rehtori Chris Dowdy.

Lily voi olla viides yhdysvaltalainen, joka selviää: "Hän on taistelija"

Warren kertoo, että lääkärit ovat tehneet kaiken voitavansa tytön hyväksi. Kaikki mahdolliset resurssit on käytetty, sillä kyseessä on hyvin nopeasti etenevä, kuolettava tauti.

Lily on yhä hengissä kuusi päivää tartunnan ensioireiden jälkeen, mikä on hyvä merkki. Perhe uskaltaa uskoa, että Lily tulee olemaan viides henkilö Yhdysvalloissa, joka selviää kyseisestä tartunnasta sitten vuoden 1962.

– Olemme toiveikkaita. Hän on taistelija ja on aina ollut taistelija, Warren toteaa.

Sai tartunnan todennköisesti uidessaan joessa tai lammessa

Toistaiseksi ei ole selvinnyt tarkasti, mistä Lily on saanut tartunnan. Todennäköisesti hän sai sen uidessaan lähellä kotiaan sijaitsevassa joessa tai lammessa. Naegleria fowleri -ameba elää tavallisesti makeassa ja lämpimässä vedessä.

– Samoissa vesissä samoina päivinä ui todella paljon muitakin ihmisiä. Emme yksinkertaisesti ymmärrä, miksi tämä tapahtui juuri hänelle, Warren sanoo.

Ameba on nieltynä vaaraton, mutta voi päästä ihmisen hermojärjestelmään nenän kautta. Elimistöön tunkeuduttuaan, se syö tiensä aivoihin ja alkaa käyttää niitä ravintonaan.

Lue myös:

    Uusimmat