Pahat merkit olivat ilmassa vuonna 2002 Zimbabwen toiseksi suurimmassa kaupungissa Bulawayossa. Maan itsevaltainen presidentti Robert Mugabe oli alkanut karkottaa valkoisia viljelijöitä näiden maatiloilta, ja ruokapulan puhuttiin uhkaavan Zimbabwea.
Bulawayo on opposition kannatusaluetta, ja sen asukkaat kuuluvat maan vähemmistökansaan, ndebeleihin. Näin kaupungissa yhden leipäjonon, ja kerran grillikioskista olivat sämpylät lopussa.
Tällainen ei suinkaan ollut Zimbabwessa tavallista, sillä maata oli kutsuttu eteläisen Afrikan vilja-aitaksi. Entinen Rhodesia oli itsenäistynyt Zimbabweksi 1980, ja sitä oli aina johtanut Robert Mugabe, afrikkalaisten vapaustaistelun sankari.
Tilanne Bulawayossa näytti huolestuttavalta ja jotkut asukkaat kerjäsivät rahaa harvoilta kaupunkiin päätyneiltä Eurooppalaisilta. He tekivät sen häpeissään: näki, että nämä ihmiset olivat yleensä tulleet toimeen omillaan.
Kun parin päivän kuluttua tulin pääkaupunkiin Harareen, joka sekin on opposition kannatusaluetta, ruokapulaa ei näkynyt vielä missään. Mutta pääkaupunki onkin maan enemmistökansan, shonan, asuinaluetta.
Jatkuva pula kaikesta
Tätä nykyä Zimbabwessa ei voi välttyä jonottamiselta enää missään. Syyskuun lopussa maassa käynyt Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen Kepan Mosambikin-työntekijä Esa Salminen kertoi minulle, että jonot pankkiautomaateille ovat uuvuttavan pitkiä eikä kaupoissa ja huoltoasemilla ole, mitä ostaa.
Polttoaineesta on jatkuva pula, ja sähkökatkot vaivaavat maan asukkaita.
Zimbabwen inflaatiota voisi pitää vitsinä, jollei asia olisi äärimmäisen vakava nälässä kamppaileville zimbabwelaisille. Äskettäin käyttöön otetulla kymmenen biljoonan Zimbabwen dollarin setelillä ei voi ostaa edes yhtä leipää - se maksaa 30 biljoonaa. Kaksi viikkoa sitten leipä maksoi 30 miljardia Zimbabwen dollaria.
Kaiken lisäksi Zimbabwea koettelee maanosan pahin koleraepidemia, joka johtuu terveydenhoitojärjestelmän ja viemäriverkoston romahtamisesta. Elokuusta riehunut tauti on tappanut kolmetuhatta ihmistä, ja 60 000 on saanut tartunnan.