Suomi 2004. Ohjaus & käsikirjoitus: Auli Mantila. Tuotanto: DO Films Oy / Anna Heiskanen. Kuvaus: Heikki Färm. Lavastus: Kaisa Mäkinen. Pääosissa: Aleksi Rantanen, Ninni Ahlroth, Hellen Willberg, Pertti Sveholm, Ylva Ekblad. Kesto: 95 min.
Kun ensimmäiset huhut Auli Mantilan kolmannesta elokuvasta alkoivat pari vuotta sitten kierrellä korvissa, ihmetteli moni, miksi ohjaaja näytti valinneen lajityypikseen lastenelokuvan. Ystäväni Henry -elokuvan ensi-illan kynnyksellä ei voi kuin todeta ihmettelijöiden hatiköineen spekuloinneissaan pahemman kerran. Mantilan uutuus ei ole sen enempää lasten kuin aikuistenkaan elokuva; se on tekijänsä rohkea haaste kaikenikäiselle yleisölle, jota ei ole haluttu aliarvioida.
Yksinäinen Henry (Aleksi Rantanen) tienaa parkkialueella kolikoita palauttamalla supermarketin asiakkaiden ostoskärryjä. Koulussa huonosti viihtyvä 12-vuotias Elsi (Ninni Ahlroth) ystävystyy kummallisia katoamistemppuja tekevän pojan kanssa. Pian tyttö yltyy lintsaamaan viettääkseen aikaa Henryn kanssa - vaikkapa sitten pojan kodin uima-altaassa pulikoiden.
Kun Elsin äiti Paula (Hellen Willberg) pääsee perille tyttärensä poissaoloista, päättää hän ottaa yhteyttä Henryn vanhempiin. Kuinka ollakaan, Henryn kotitalon oven avaavalla naisella ei ole harmainta aavistustakaan koko pojasta. Onko Henry siis Elsin mielikuvituksen tuotetta vai onko tyttö tosiaan ainoa, joka on pojan tavannut?
Tapahtumasarja, joka Henryn katoamisesta alkaa, aukeaa nähtäväksemme lapsen näkökulmasta. Kamera kulkee ostoskärryjen kyydissä Nummelan Citymarketin ja pientaloalueen laitamille, keskelle puolihuolimattoman ankeaa "urbaanin landen" maisemaa. Siellä, aikuisen katseen ulottumattomissa, sijaitsee lapsuuden rajaton, riskeistä piittaamaton luova hulluus. Ne hetket, joita vanhemmat eivät enää tunne - tai muistakaan.