Yrjö Kukkapuro: Karuselli tuoli

Yrjö Kukkapuron suunnittelema Karuselli on hyvä esimerkki tuolista joka sopii muotoilunsa ansiosta sekä kotiin että julkisiin tiloihin. Sen suunnitteluprosessi oli pitkä. Kukkapuro oli vielä opiskelija, kun hän alkoi suunnitella sitä1950-luvun lopulla. Lasikuitu oli silloin uutuusmateriaali ja vasta valmistumassa oleva sisustusarkkitehti oli maailmoja mullistavasta materiaalista tietysti innoissaan.

Kuitenkin kokeiluja oli mahdotonta tehdä opiskelijan budjetilla ja oli odotettava aina vuoteen 1964 ennen kuin tuoli lopulta tuli tuotantoon. Kukkapuro olikin todennut vaimolleen, että ”olen nyt niin monta vuotta tätä tehnyt että kun tämä on valmis, niin koko maailma on varmaan täynnä samanlaisia”. Vaan eipä ollut! Ja kyllä sitä sitten tehtiinkin – 1000 tuolin vuosivauhtia.

Nahalla verhoiltu Karuselli on ergonomisesti tarkkaan suunniteltu. Sen muoto on otettu suoraan ihmisestä – nimittäin suunnittelijasta itsestään! Hän mm. istui katiskaverkon päälle tutkiessaan ihmiskehon muotoa. Joskus voi kuulla tarinan, että Kukkapuro olisi humalapäissään istahtanut hankeen ja löytänyt tuolin muodon ylös noustessaan, mutta sen tarinan keksi Sir Terence Conran käydessään Suomessa. Se on siis vain kaupunkilegenda. Tuoli on sen sijaan täyttä totta. Karusellissa voi pyörähdellä edelleen, sillä sen valmistus jatkuu yhä ja tänä vuonna sillä on syntymäpäivät. Onnea 40–vuotiaalle klassikolle.

  • Tuolit ja rahi
  • Avarte
  • Helsinki 09- 350 8070
  • Toimittaja Hanna Sumari
  • t.i.l.a. 9 28.10.2004

Lue myös:

    Uusimmat