Matti, 84, veti huimaavan tuloksen – yltäisitkö samaan?

Varttuneet kilpailijat tekivät kunnioitettavan kovia tuloksia veteraanien ja junioreiden toistoleuanvedon SM-kisoissa Hämeenlinnassa.

Lauantaina käydyissä SM-kilpailuissa syntyi kaksi uutta Suomen ennätystä: Juha Luomala veti 60-vuotiaiden miesten 100-kiloisten (90,1–100 kg) sarjassa 24 leukaa ja Sirpa Partinen 60-vuotiaiden naisten 50-kiloisten (0–50 kg) sarjassa 23 leukaa.

Kisojen vanhimman osanottajan Matti Oksasen, 84, tulos oli lisäksi todella rautainen. Hän kiskoi 80-vuotiaiden miesten 60-kiloisten (0–60 kg) sarjassa komeat 20 hyväksyttyä leukaa. Tulos jää vain yhden toiston Oksasen nimissä olevasta Suomen ennätyksestä.

Kovakuntoinen veteraani

Suomen Leuanveto ry:n tiedotteessa kerrotaan, että Oksasen kisaaminen leuanvedossa alkoi viisi vuotta sitten sattuman jälkeen. Hän oli kaatunut ja toisesta olkapäästä meni jänne poikki.

Oksanen ei saanut tuolloin nostettua painoja ylös, mutta oivalsi leuanvedon oivaksi kuntoilumuodoksi.

– Pikkupoikana jo vetelin leukoja, mutta olen harrastanut tätä nyt viitisen vuotta, Oksanen sanoi.

– Tämä on hauskaa puuhaa. Olen harrastanut myös maastavetoa. Siinä olen vetänyt tänä vuonna 101 kiloa.

Oksanen on harrastanut myös lisäpainoleuanvetoa. Siinä hän on tehnyt tänä vuonna ennätyksekseen toiston 27 kilon lisäpainolla.

Veteraani harmittelee, ettei hänen ikäryhmäänsä ole ilmaantunut muita osanottajia.

– Vielä ei ole löytynyt vastusta samasta ikäryhmästä. Olisi mukava kiusata muita, Oksanen virkkoi nauraen.

ME-nainen Maria Kojoukhova antaa täsmävinkit leuanvetoon ja näyttää hurjan suorituksen 2:03
Katso: maailmanennätysnainen Maria Kojoukhova antaa täsmävinkit leuanvetoon ja näyttää hurjan suorituksen.

Lue myös:

    Uusimmat