Yllättävä tunne tekee hyvää terveydelle – katso häikäisevät kuvat ja hämmästy!
Negatiivisuuden ja ikävien tunteiden on osoitettu voivan vaikuttaa haitallisesti terveyteemme. Mutta mikä tuntemus tekee hyvää kehollemme? Vastaus saattaa yllättää.
MSN.com uutisoi Berkeleyn yliopiston tutkimuksesta, joka selvitti miten positiiviset tunteet vaikuttavat kehoomme. Tutkittavia tunteita olivat esimerkiksi myötätunto, ilo ja rakkaus. Tutkimuksessa selvitettiin, miten eri tunteet vaikuttivat tulehdustilaa edistävän interleukiini 6 -eritteen määrään koehenkilöiden syljessä.
Kävi ilmi, että interleukiini 6 -pitoisuus oli sitä pienempi, mitä enemmän koehenkilöt kokivat säännöllisesti positiivisia tunteita. Suurin korrelaatio näkyi erityisesti erään yllättävän tunteen kohdalla: hämmästyksen.
Hämmästyksen tunnetta saatetaan pitää harvinaisena, mutta voi olla, että koemme ihmetystä useammin kuin uskommekaan. Tutkimukseen osallistuneet opiskelijat raportoivat kokeneensa hämmästystä ainakin kolme kertaa viikossa.
– Jotkut ihmiset kokevat ihmetyksen tunteen kuunnellessaan musiikkia, toiset katsoessaan auringonlaskua, osallistuessaan mielenosoitukseen tai nähdessään lasten leikkivän, tutkimusta johtanut psykologian professori Dacher Keltner listaa.
Keltner määrittelee hämmästyksen tunteen hyvin maanläheisesti, mutta osuvasti: se on sitä, että jokin saa ihosi kananlihalle. Hän kehottaa hankkimaan mahdollisimman paljon näitä ihmetyksen sekaisia tuntemuksia.
Lähde Msn.com
Haluatko kokea hämmästystä?
Katso nämä kuvat ja anna väreiden juosta selkäpiitä pitkin. Klikkaamalla kuvaa näet sen isommassa koossa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää