Yli 30 kadoksissa Kalifornian vakavan venepalon jäljiltä – viranomaiset varautuvat pahimpaan: "Uhreja ei ole vahvistettu"

Vene palaa Californian rannikolla – ainakin 30 matkustajaa kyydissä 0:22
Kalifornian venepalo on saattanut vaatia useamman kuolonuhrin Yhdysvalloissa.

Kaliforniassa tapahtunut vakava veneonnettomuus on saattanut vaatia useamman kuolonuhrin, kertoo muun muassa uutistoimisto AFP.

Suositun kalastus- ja sukellusaluksen miehistö oli ollut kolmen päivän mittaisella sukellusretkellä, ja laitesukeltajien oli määrä palata takaisin satamaan tänään maanantaina.

Rannikkovartioston edustajan mukaan vene kuitenkin syttyi tuleen Santa Cruzin saaren lähistöllä paikallista aikaa aamukolmen jälkeen. Aluksen viisihenkinen miehistö nukkui kannen yläpuolella sijaitsevassa hytissä, ja heidän tiedetään pelastuneen.

Myös rannikkovartioston virkamies, Mark Barney, vahvistaa, että viisi ihmistä on onnistuttu pelastamaan varhain maanantaiaamuna.

Kahdella pelastetulla kerrotaan olleen vammoja jaloissaan.

Viranomaiset varautuneet pahimpaan: ” Vielä on liian aikaista kertoa”

Palomiehet ovat yrittäneet sammuttaa 23-metristä venettä, mutta rajut liekit ovat estäneet eloonjääneiden etsimisen. Uutissivusto CNN:n tietojen mukaan veneessä oli ainakin 39 ihmistä, ja viranomaiset pahoin pelkäävät, että kuolonuhreja on useita.

Ainakin 34 ihmisen epäillään jääneen loukkuun aluksen kannen alle.

Santa Barbaran piirikunnan palokunnan edustaja Mike Eliason on kertonut CNN:lle, että sää on ollut sumuinen.

– Elättelemme edelleen toivoa siitä, että joku on saattanut uida rantaan. He olivat ankkuroineet aluksen yön ajaksi lähelle rantaa. Olemme kuitenkin varauteneet pahimpaan mahdolliseen skenaarioon, Eliason kommentoi aiemmin tänään CNN:lle.

Pelastustyöt ovat edelleen käynnissä, eikä uhrien tarkka lukumäärä ole toistaiseksi tiedossa.

– Olen tällä hetkellä tietämätön selviytyjistä, eikä uhreja ole vahvistettu. Vielä on liian aikaista kertoa, merivartioston vanhempi päällikkö Aaron Bemis totesi amerikkalaismedialle aiemmin tänään.

Lue myös:

    Uusimmat