Mainos

Yli 270 virkailijan kerrotaan kuolleen väsymykseen Indonesian vaaleissa, joiden monimutkaisuus on ainutlaatuista

1:26

Yli 270 vaalivirkailijan kerrotaan kuolleen väsymyksestä johtuviin sairauksiin Indonesian vaalien jälkeen, kertoo uutiskanava CNN

Lauantaiyöhön mennessä kuolleita oli 272, ja sairaana oli 1 878 ihmistä. Uutiskanavan mukaan asiasta kertoivat paikalliset vaaliviranomaiset. Vaalit olivat maailman suurimmat yksipäiväiset vaalit.

CNN ei ole pystynyt vahvistamaan vaaliviranomaisten väitteitä.

Kuusi miljoonaa työntekijää

Kyseessä olivat myös yhdet maailman monimutkaisimmista yksipäiväisistä vaaleista. Kaikkiaan vaaleissa oli mukana kuusi miljoonaa työntekijää.

Maan vaalikomission tiedottaja Arief Priyo Susanto sanoi, että vaalivirkailijat ovat enimmäkseen kuolleet ylityöhön liittyviin sairauksiin. 

Indonesia järjesti 17. huhtikuuta ensimmäistä kertaa presidentin- ja parlamentin vaalit samana päivänä. Vaaleissa äänesti kaikkiaan 192,8 miljoonaa ihmistä 17 000 saarella. Äänestyspaikkoja oli käytössä yli 800 000.

Alustavat tulokset kertovat, että istuva presidentti Joko "Jokowi" Widodo on varmistanut itselleen jatkokauden. Lopulliset vaalitulokset julkistetaan toukokuun 22. päivä.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja