Yle: Jo kolmannelle poliisille potkut epäillyistä äärioikeistoyhteyksistä – urkki tietoja sivulliselle ja lähetti kiikaritähtäimen Ukrainaan

Itä-Uudenmaan poliisilaitos on irtisanonut vanhemman konstaapelin, joka vuoti poliisin rekisteristä tietoja sivulliselle, kertoo Yle.

Ylen mukaan mies myös osallistui sopimattomaan viestittelyyn ja luovutti kiikaritähtäimen toimitettavaksi sota-alueelle Ukrainaan.

Helsingin poliisilaitos irtisanoi jo aiemmin kaksi äärioikeistolaiseen viestittelyyn ja keskusteluun osallistunutta poliisia.

Vanhempi konstaapeli urkki tietoja ulkopuoliselle

Yle kertoo, että irtisanottu vanhempi konstaapeli oli osallistunut WhatsApp-keskusteluihin ryhmässä, jonka jäseniä yhdistää turvallisuusala ja myötämielinen suhtautuminen äärioikeistolaiseen ideologiaan.

Vanhempi konstaapeli irtisanottiin, koska hän tarkisti syksyllä 2018 ryhmään kuuluneen miehen pyynnöstä erään henkilön mahdollisia rikoshistoriatietoja ja ilmoitti tiedon pyytäjälle.

Mieshenkilöllä, jonka tietoja vanhempi konstaapeli urkki, ei ollut rikostaustaa. Ylen tietojen mukaan poliisi sanoi, että jos rikostietoja olisi löytynyt, hän ei olisi kertonut niistä.

Poliisin rekistereitä saa käyttää vain virkatehtävien hoitoon.

Syyttäjä ei nostanut vanhempaa konstaapelia vastaan syytettä, mutta katsoi poliisin toimien osoittaneen huonoa harkintaa.

Irtisanottu tuki Unkarissa apua tarvitsevia kiikaritähtäimellä

Ylen näkemien esitutkintamateriaalien perusteella marraskuussa 2018 WhatsApp-ryhmässä keskusteltiin myös Ukrainasta ja siellä taistelevasta Azov-pataljoonasta.

Äärioikeistolaisena pidetty aseellinen vapaaehtoisjoukko toimii Ukrainan hallituksen tukena Itä-Ukrainan separatisteja vastaan.

Irtisanottu poliisi kertoi esitutkintamateriaaliin kirjatuissa viesteissä tutustuneensa suomalaiseen mieheen, jolla oli yhteyksiä Ukrainaan.

Mies oli lähdössä auttamaan Krimin valtauksen vuoksi pulaan joutuneita ystäviään. Irtisanottu poliisi päätti auttaa antamalla miehelle vanhan kiikaritähtäimensä.

Mies itse sanoo halunneensa vain puhtaasti "tukea kaveria hädässä".

Poliisipäällikkö Ilkka Koskimäen mielestä se, että poliisi on tukenut Ukrainan sodan osapuolta antamalla tavaraa luovutettavaksi, ei ole hyväksyttävää.

– Tässä tapauksessa on erityisen painavat perusteet sille, että hän ei voi jatkaa poliisin virassa, Koskimäki sanoi Ylelle.

Koskimäki toivoo, että valtakunnansyyttäjä määräisi tehtäväksi perusteellisemman esitutkinnan Ukraina-kytköksistä.

Ylen tietojen mukaan irtisanottu poliisi toimi määräaikaisena komisariona Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen yleisjohtotehtävissä kun hänet pidätettiin virasta maaliskuun alkupuoliskolla.

Luottamuksen menettäminen estää hänen sijoittamisensa poliisilaitoksella muihin tehtäviin. Mies voi valittaa irtisanomisesta hallinto-oikeuteen.

Lue myös:

    Uusimmat