Yksi yksityiskohta hämmästyttää everstiluutnanttia Venäjän 64 kilometrin kolonnassa kohti Kiovaa: "Kuinka he uskaltavat tehdä niin?"

Kiovaan suuntaava venäläisten sotilaskolonna on jo yli 64 kilometrin pituinen. Sota-asiantuntija valottaa, mistä kolonnassa on kyse.

Venäjän eteneminen kohti Kiovaa jatkuu eilisen ’’rauhallisemman’’ päivän jälkeen. Monien ilmakuvien perusteella Kiovaan on suuntaamassa Venäjän yli 64 kilometrin pituinen sotilaskolonna.

Maanpuolustuskorkeakoulun everstiluutnantti Jukka Heinäsen mukaan kolonnan mukana tuodaan lisää tulivoimaa, ja ennen kaikkea täydennystä ja huoltojoukkoja.

– Nyt on viisi-kuusi päivää oltu jo liikenteessä niin jossain vaiheessa joukkoja pitää täydentää ja huoltaa kunnollisesti. Se ei ole mikään robotti, mikä menee loputtomasti.

Heinänen sanoo, että sotajoukot tarvitsevat ammustarviketäydennyksiä sekä polttoainetta ja sotilaat ruokaa ja lepoa. Lisäksi jos tappioita on tullut paljon, joukkoja pitää täydentää, jotta se voisi toimia niin kuin on suunniteltu.

Kolonna kulkee hämmästyttävän supussa

Raporttien ja ilmakuvien perusteella tiedetään, että kolonnassa kulkee panssaroituja ajoneuvoja eli tankkeja ja miehistön kuljetuskalustoa sekä vedettävää tykistöä. Kolonna näyttää kulkevan poikkeuksellisen tiiviisti.

Heinäsessä kolonnan tiiviys herättää kysymyksen siitä, että kuinka venäläiset uskaltavat tehdä niin.

– Joko he (venäläiset) uskovat, että heihin ei pystytä vaikuttamaan esimerkiksi ilmasta tai maasta. Voi olla myös harkittu riski eli halutaan edetä ja huoltaa joukot nopeasti.

Jos Suomi olisi vastaavassa tilanteessa, Heinäsen mukaan sotakaluston välillä pidettäisiin suurempia välejä. Samalla pyrittäisiin minimoimaan tappioita ja vihollisen vaikuttamiskykyä.

Lue myös:

    Uusimmat