Yhteys kumppaniin kateissa? Älä tee näitä virheitä: "Ei ole otollinen kohta ratkoa asioita"
Maanantaina 10.10. vietettävän maailman mielenterveyspäivän teemana on huolten jakaminen. Surujen puolittajana voi toimia oma kumppani, mutta entä jos puheyhteys ei pelitä tai itse suhde aiheuttaa murhetta? Uutisaamussa vierailleet asiantuntijat kertoivat, miten toimia.
Kommunikaatio parisuhteessa on tärkeää, mutta toisinaan yhteys katkeaa ja tuntuu helpommalta lakaista huolet maton alle. Parisuhdekeskus Katajan toiminnanjohtaja Suvi Laru kertoo, että tällöin taustalla vaikuttavat usein halu säästää kumppania tai aiemmat ikävät kokemukset ongelmien esiin nostamisesta.
Vaikeista asioista on kuitenkin mahdollista keskustella ilman, että kumppanille tulee olo nalkuttamisesta tai valittamisesta. Avainasemassa on lähteä puhumaan itsensä kautta: mitä kaipaan, tarvitsen ja haluan jakaa.
– Ei syyttämällä, koska kaikki tarvitsevat positiivista puhetta ja ymmärrystä. Se, että tulisi minä-viestien kautta jaetuksi voisi auttaa hankalissa tilanteissa, Laru ohjeistaa.
Hyvän keskusteluympäristön luomiseksi kannattaa voimakkaimpien tunnekuohujen antaa tyyntyä. Psykoterapeutti Lotta Heiskanen Terveystalosta neuvoo esimerkiksi menemään puolen tunnin lenkille höyryjä päästelemään.
– Kuumin tunne vaikuttaa aivojen tasolla niin, ettei pystytä ajatteleman niin selkeästi ja menetetään meidän myötätunto toista kohtaan. Se ei ole otollinen kohta ratkoa niitä asioita. Me tyhmennytään silloin, kun ollaan vahvojen tunteiden vallassa, Heiskanen sanoo.
Puhumista ja asioiden jakamista kannattaa harjoitella suhteen alkumetreiltä lähtien. Kun keskustelutaitoja on opeteltu kumppanin kanssa, on vaikeat ajat helpompi kohdata yhdessä. Samalla hyviä tunnetaitoja välitetään perheen mahdollisille lapsille.
Videolla kerrotaan, mitä mykkäkoulun pitäminen tekee parisuhteelle. Juttu jatkuu videon ja linkin alla.
Lue myös: Onhan tämä asia kunnossa parisuhteessanne? Parantaa seksielämää: "Jos et puhu etkä kysy..."
Aina puhuminen ei pelasta parisuhdetta
Toisinaan puhe- ja tunneyhteys on niin pahasti katkennut, etteivät sanat enää korjaa parisuhdetta. Silti huonosta parisuhteesta voi olla vaikea lähteä. Taustalla saattavat vaikuttaa esimerkiksi yksinäisyyden pelko, yhteiset lapset, taloudelliset syyt tai itsetunnon mureneminen.
Siinä missä toimiva parisuhde edistää terveyttä, heikentää vahingollinen suhde ihmisen henkistä ja fyysistä hyvinvointia. Myrkyllisestä suhteesta kertovat merkit tuntuvat kehossa ja mielessä, minkä lisäksi ne voivat näkyä lasten käytöksessä sekä työssä jaksamisessa. Viestejä kannattaa kuunnella.
Mikäli kumppani on väkivaltainen, kannattaa huolista kertoa ystäville, sukulaisille tai ammattilaiselle häpeästä ja suojelunhalusta huolimatta. Henkinen tai fyysinen kaltoinkohtelu ei kuulu turvalliseen parisuhteeseen.
Miten ottaa ero puheeksi?
Heiskanen luonnehtii erokeskusteluja ihmiselämän vaikeimmiksi keskusteluiksi. Usein ne myös painuvat mieleen sekä petaavat tulevaisuutta esimerkiksi sen suhteen, miten yhteisistä lapsista huolehtiminen eron jälkeen sujuu.
– Rohkaisen ottamaan [eron] puheeksi suoraan ja kunnioittavaksi, kun on tilaa ja aikaa puhumiselle eikä ole lapset siinä läsnä, Heiskanen sanoo.
Erokortin vetäminen hihasta riidan tuoksinassa ei siis ole paras ratkaisu. Aina asiat eivät kuitenkaan mene suunnitellusti – etenkään kun pelissä ovat vahvat tunteet. Itselleen ja kumppanilleen kannattaakin olla armollinen.
Väkivaltaisessa suhteessa erosta ei välttämättä ole järkevää kertoa kumppanille turvallisuusuhan vuoksi. Tällaisessa tilanteessa Heiskanen suosittelee suunnittelemaan lähdön niin, että saa tarvitsemansa etumatkan. Apua voi pyytää läheisiltä tai turvakodista. Turvaa varsinaiseen erokeskusteluun kumppanin voi hakea viranomaisilta.
Alla olevalla videolla kerrotaan, mitä on taloudellinen väkivalta parisuhteessa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää