Yhdysvaltalaishävittäjät laskeutuivat eilen näyttävästi Turkuun – hävittäjälentäjä kuvailee MTV Uutisten haastattelussa: "Se luo tällaisen virtuaalisen kuvan ja voit katsoa vaikka koneen pohjan läpi"

Mistä hävittäjät on tehty? 9:23

Yhdysvaltalaisen Lockheed Martinin F-35A-hävittäjät laskeutuivat eilen Turkuun koko kansalle esiteltäväksi. Hävittäjät ovat kehittyneet huimasti vuosikymmenten ajan. Maanpuolustuskorkeakoulun ilmasotaopin pääopettaja Saku Joukaan mukaan Turussa nähty kone edustaa jo viidettä hävittäjien sukupolvea.

Joukas kertoo, kuinka ensimmäisen sukupolven suihkumoottorikoneet varusteltiin tykkiaseistuksella. Toisen sukupolven koneissa nähtiin jo yksinkertaiset ohjukset. Kolmanteen sukupolveen saatiin tutka, eli ensimmäiset sensorit otettiin käyttöön.

– Neljäs sukupolvi on meillä tuttu Hornet. Silloin alkoi tulla sensoriteknologiaa ja se on todella liikehtimiskykyinen ja siinä on hyvä tutka.

Hävittäjien kehitys on johtanut sensoreihin ja sensorifuusioon, minkä vuoksi viidennen sukupolven hävittäjät eivät muun muassa näy enää konetutkassa eikä niistä jää lämpöjälkeä.

Lentäjiltä vaaditaan sopeutumis- ja hahmottamiskykyä

Tiedon ja datan lisääntymisen vuoksi hävittäjälentäjien tulee pystyä sopeutumaan kaikkeen ja lentäjiltä vaaditaan hyvää hahmottamiskykyä. Tästä huolimatta Joukaan mielestä hävittäjiä on erittäin miellyttävä lentää.

Tiedon lisääntynyt määrä ja autopilotit eivät myöskään ole syrjäyttämässä lentäjiä. Ihmisiä tarvitaan edelleen päätöksentekoon ja tehtävien määrittelyyn.

"Me etsimme multiroolikykyistä lentokonetta"

Nykypäivän hävittäjien erot näkyvät lisävarusteissa. Joukasen mukaan Suomeen etsitään hävittäjää, mikä kykenee moneen rooliin.

– Me etsimme multiroolikykyistä lentokonetta. Sen täytyy olla kykenevä luomaan tilannekuvaa. Sen pitää pystyä tarvittaessa tulittamaan maahan ja ilmaan ja täytyy pystyä keskustelemaan muiden koneiden kanssa.

Turussa esitetyssä F-35A-hävittäjässä on lisävarusteena muun muassa järjestelmä, joka kuvaa ympäristöä infrapunakameroilla.

– Se kuva voidaan fuusioida ja tuottaa ohjaajan visiirin. Se luo tällaisen virtuaalisen kuvan ja sinä voit periaatteessa katsoa vaikka koneen pohjan läpi, kertoo Joukas.

Lue myös:

    Uusimmat