Epäilty on saanut syytteet seitsemästä murhasta. Illinoisin osavaltion Laken piirikunnan syyttäjä Eric Rinehartin mukaan epäiltyä vastaan aiotaan nostaa myös lisää syytteitä.
Yhdysvaltain maanantaisesta itsenäisyyspäivän paraatin joukkoampumisesta epäilty 21-vuotias mies on tunnustanut ja kertonut poliisille harkinneensa toista hyökkäystä pakosalla ollessaan. Asiasta kertoi poliisin tiedottaja Christopher Covelli keskiviikkona.
Myös syyttäjä Ben Dillon vahvistaa, että epäilty oli tunnustanut tekonsa poliisille. Tuomari Theodore Potkonjak määräsi miehen pidettävän vankeudessa. Valmisteleva käsittely oikeudessa on 28. heinäkuuta.
Maanantaisessa joukkoampumisessa Chicagon lähellä sijaitsevassa Highland Parkissa kuoli seitsemän ihmistä ja kymmeniä haavoittui.
Kuolonuhrien joukossa oli muun muassa pariskunta, jonka kaksivuotias poika löydettiin yksin harhailemassa ampumisen jälkeen.
Motiivi ei tiedossa – poliisin mukaan suunnitteli iskua viikkoja
Poliisin tiedottajan mukaan ampumisen motiivi on edelleen epäselvä.
– Uskomme hänen suunnitelleen iskua viikkoja ja toimineen yksin, Covelli kertoi.
Ampuja oli poliisin mukaan pukeutunut tapahtumahetkellä naistenvaatteisiin. Epäillyn tavoitteena oli pysytellä tunnistamattomana.
Poliisin mukaan ammuttuaan liikehuoneiston katolta yli 70 laukausta 21-vuotias epäilty jätti kiväärinsä ja kätkeytyi väkijoukkoon. Tämän jälkeen epäilty käveli äitinsä talolle ja vei tämän auton. Poliisi sai vihjeen autosta, ja siitä löytyi toinenkin kivääri.
Epäilty otettiin kiinni kahdeksan tuntia hyökkäyksen jälkeen.
Covellin mukaan mikään ei viittaa siihen, että ampumisella olisi ollut rasistinen tai uskontoon liittyvä motiivi. Hänen mukaansa epäillyllä on ollut mielenterveysongelmia ja epäilty on käyttäytynyt aiemmin uhkaavasti.
Poliisi on käynyt kahdesti epäillyn kotona vuonna 2019. Toinen tapauksista liittyi itsemurhayritykseen, toinen epäillyn tekemään väitettyyn tappouhkaukseen perheelleen. Tuolloin poliisi takavarikoi epäillyltä kymmeniä teräaseita.
Käytetty ase oli Covellin mukaan laillisesti hankittu "AR-15-kiväärin kaltainen" ampuma-ase.
Viranomaiset tutkivat epäillyn nettiviestejä ja -videoita. Niissä on väkivaltaista sisältöä, jossa vihjataan aseisiin ja ampumiseen.