Yhdysvallat ja EU lähellä sopimusta henkilötietojen urkinnasta

Yhdysvallat ja Euroopan unioni ovat pääsemässä sopuun kansalaisten henkilötietojen luovuttamisesta viranomaisille, kertoo sanomalehti New York Times. Lehden haltuunsa saaman raportin mukaan turvallisuusviranomaiset voisivat vastaisuudessa saada hallituksilta ja yrityksiltä tietoja yksittäisten ihmisten luottokorttimaksuista, matkoista ja internetin käytöstä.

Osapuolten välillä on vielä erimielisyyksiä oikeusturvaan liittyvissä kysymyksissä, joissa eurooppalainen lainsäädäntö on amerikkalaista tiukempi. Lehden mukaan presidentti George W. Bush haluaisi saada sopimuksen valmiiksi ennen virkakautensa päättymistä tammikuussa 2009.

Sopimuksen hyväksyminen olisi diplomaattinen läpimurto Yhdysvaltain terrorisminvastaisessa toiminnassa. Maa on vaatinut henkilötietojen luovuttamista syyskuun 2001 terrori-iskujen jälkeen.

Viime vuonna Yhdysvallat ja EU pääsivät sopuun lentomatkustajien tietojen luovuttamisesta viranomaisten käyttöön.

(MTV3-STT-Reuters-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat