Kun Will Smith tapasi Michael Jacksonin ensimmäistä ja viimeistä kertaa, kohtaaminen tapahtui siivouskomerossa.
Näyttelijä Will Smith muistelee Youtube-kanavallaan kertaa, jolloin hän tapasi popin edesmennen kuninkaan Michael Jacksonin. Kyseinen tapaaminen ei ollut kovinkaan perinteinen ja oli jopa Hollywoodin mittatasolla melko erikoinen.
Smith kertoo videollaan, että kohtaaminen tapahtui eräänä vuonna BET Awards -gaalassa. Smith oli lavan takana valmiina esittelemään seuraavan palkinnonsaajan, kun hän näki Jacksonin huoneen toisella puolella.
Näyttelijä oli aina halunnut tavata Jacksonin ja juuri kun tämä oli vihdoin käymässä toteen, rapmoguli Suge Knight aiheutti pienimuotoisen kaaoksen tapahtumassa. Yleisö alkoi liikehtiä hätääntyneesti ja Smithin turvamies tuli sanomaan hänelle, että heidänkin on siirryttävä pois välittömästi.
– Sanoin että ei nyt, olen juuri tapaamassa Miken, Smith kertoo videollaan.
Vastahakoisesti Smith joutui lähtemään turvamiehen mukaan, joka kuljetti hänet hätääntyneen ihmisjoukon läpi. Smithin mukaan turvamies avasi lopulta likaisen siivouskomeron oven ja työnsi näyttelijän sinne.

