Wikileaks-perustaja Julian Assangen raiskaustutkinnassa kuultu uusia todistajia ruotsalaismedian mukaan

Vuotosivusto Wikileaksin perustajaa Julian Assangea koskevassa raiskaustutkinnassa on kuultu uusia todistajia, syyttäjä kertoo.

Syyttäjä Eva-Marie Persson sanoi Ruotsin radion Ekot-ohjelman haastattelussa, että hän ei ole vielä päättänyt, haluaako kuulustella itse Assangea.

Assangen epäillään syyllistyneen raiskaukseen Ruotsissa vuonna 2010. Syyttäjä päätti toukokuussa avata uudelleen kertaalleen lopetetun tutkinnan.

Syyttäjä Perssonin mukaan kesän aikana jutussa on kuultu seitsemää todistajaa, joista kaksi on uusia. Tutkintaa vaikeuttaa se, että epäillystä teosta on kulunut jo yhdeksän vuotta.

– Meidän pitää selvittää, miltä todisteet näyttävät nyt, mikä on niiden todistusvoima, kuka muistaa mitä ja kuinka he kuvailevat tapahtunutta kun aikaa on kulunut, Persson sanoi.

Toistaiseksi tutkinta on keskittynyt Ruotsiin. Assange istuu parhaillaan vankilassa Britanniassa vajaan vuoden tuomiota. Syyttäjän mukaan kuulustelun järjestäminen Assangen kanssa ei ole vielä tullut ajankohtaiseksi.

– Saatamme päättää, että seuraava askel on Assangen kuuleminen, ja sitä varten tulen antamaan eurooppalaisen tutkintamääräykseen. Yksinkertaisesti kirjoitamme briteille ja pyydämme, että saamme tulla kuulustelemaan häntä, Persson selitti.

Alkuperäinen tutkinta lopetettiin 2017

Myös Yhdysvallat haluaa Assangen oikeuden eteen, koska Wikileaks julkaisi dokumentteja, jotka paljastivat arkaluonteisia tietoja muun muassa Irakin ja Afganistanin sodista. Assangea voi uhata Yhdysvalloissa vuosien vankeusrangaistus.

Raiskaustutkinta lopetettiin Ruotsissa alun perin vuonna 2017, koska syyttäjän mukaan edellytyksiä sen jatkamiselle ei enää ollut. Tuolloin Assange oli jo vuosien ajan vältellyt luovutusta Ruotsiin Ecuadorin suurlähetystössä Lontoossa. Assange pelkäsi, että Ruotsi luovuttaa hänet edelleen Yhdysvaltoihin.

Tilanne muuttui merkittävästi huhtikuussa, kun Ecuador perui Assangen turvapaikan ja Assange pidätettiin. 

Lue myös:

    Uusimmat