Walt Disneyn syntymästä 100 vuotta

Piirroselokuvan pioneerin Walt Disneyn syntymästä tulee kuluneeksi sata vuotta 5.12.2001. Vuonna 1937 ensi-iltansa saanut ja Oscar-palkittu Lumikki ja seitsemän kääpiötä oli maailman ensimmäinen pitkä piirroselokuva ja juhlan kunniaksi se tulee restauroituna markkinoille 26.10. sadan päivän ajaksi.

Lumikin tuomien Oscarien lisäksi Walt Disney ansaitsi urallaan useita muita palkintoja uraauurtavilla keksinnöillään. Disneyn ura elokuvan maailmassa lähti nousuun jo Mikki Hiiren debyytistä lyhytelokuvassa Steamboat Willie vuonna 1928. Se oli maailman ensimmäinen piirroselokuva, jossa on synkronoitu ääni. 14.12.2001 elokuvateattereihin tulee jo 40. Disneyn animaatioklassikko, kun Atlantis - Kadonnut kaupunki saa ensi-iltansa.

Disneyn merkkipäivän kunniaksi Suomessa julkaistaan 26.10.2001 nykyaikaisen digitaalitekniikan keinoin restauroitu Lumikki ja seitsemän kääpiötä -VHS ja -DVD. Klassikkoanimaatio on nyt ensimmäistä kertaa saatavilla DVD-lev ynä. Sekä VHS että DVD sisältävät Disneyn 100-vuotisjuhlan kunniaksi ainutlaatuista lisämateriaalia.

Lumikki ja seitsemän kääpiötä -videon on ohjannut Pekka Lehtosaari. Äänirooleissa ovat: Riikka Väyrynen, Kukka-Maaria Ahonen, Jukka Muje, Matti Ranin, Veikko Honkanen, Antti Pääkkönen, Tom Wentzel, Pekka Lehtosaari, Tom Nyman, Terhi Panula, Seela Sella, Juha Hyppönen, Markku Riikonen ja Esa Saario.

Lue myös:

    Uusimmat