Volkswagenin hallintoneuvosto on nimittänyt uudeksi puheenjohtajakseen Hans Dieter Pötschin. Hallintoneuvosto on Volkswagenin korkein hallintoelin. Pötsch siirtyy tehtävään yhtiön talousjohtajan paikalta.
Pötsch kommentoi valintansa jälkeen lyhyesti Volkswagenia ravistelevaa päästöskandaalia. Hän sanoi, että skandaalin selvittämiseen menee aikaa, muttei antanut muita lisätietoja.
– Spekulaatiot tai epämääräiset, alustavat raportit eivät auta ketään. Siksi tulee viemään aikaa, ennen kuin meillä on tosiasioihin perustuvia ja luotettavia tuloksia ja voimme tarjota teille kattavaa tietoa, hän sanoi.
Saksan viranomaiset odottavat Volkswagenilta tänään suunnitelmia siitä, miten ja millä aikataululla yhtiö aikoo korjata päästömanipuloidut autonsa.
Saksan liikenneministeriön mukaan Volkswagen on vakuuttanut, että se toimittaa selvityksen ennen takarajan umpeutumista. Ei ole tiedossa, aiotaanko selvityksen sisällöstä kertoa julkisuuteen tänään.
Uusimmat
-
09:44
Pinaattilettujen makutesti kuumensi tunteita: "Suututtaa"
-
09:44
Tilejä ja rahoja jälleen kadoksissa Nordean pankkipalveluissa
-
09:42
Kenelle Nobelin rauhanpalkinto? Veikkailu käy kuumana ja mahdollisia nimiä useita
-
09:35
Antti Raannalle synkkä alku uudessa liigassa
-
09:35
Kärppien tähdistä paljastuu jäätävä yksityiskohta – Tommi Miettinen hämmästelee: "Ihan huimaa!"
-
09:22
Saana Akiola ja Tiia Elg päättivät puhua seksuaalisesta häirinnästä myrskynkin uhalla – kertovat MTV:lle otsikoihin nousseen podcast-jakson jälkipyykistä
-
09:14
Sami Pajarille puuhataan herkullista pestiä Toyotalla
-
09:02
Kalle Rovanperä ikonisen 80-luvun Toyotan rattiin
-
09:02
"Hidas tappaja": Yksinäisyydestä vakavia haittoja pitkällä aikavälillä
-
08:41
25-vuotinen haave toteutui – Kristiina on Suomen uusi fit model: "Ikä ei ole mikään este"
-
08:31
Näillä vinkeillä saat helpotusta uniapneaan
-
08:29
Uuden-Seelannin laivaston alus upposi Samoalla – kamera tallensi savumeren
-
08:24
Eduskuntatalon maali-iskun jälkien puhdistus jatkuu huomenna – julkisivun höyryurakalle varattu useita päiviä
-
08:17
Kirja-arvio: Suomi kapitalismin vietävänä
-
08:08
NHL:ssä muhii suomalainen jymy-yllätys
-
08:05
Näyttelijä Kiti Kokkonen sai mieleisensä syntymäpäivälahjan puolisoltaan: "Niin toivottu ja upea"
-
08:01
Huomasitko tätä? Antti Tyrväinen jyräsi vauhdilla joukkuetoverinsa yli – "Pelin kovin taklaus"
-
07:45
Salossa kateissa ollut vanhus löytyi yöllä – "On olemassa ihmisiä, jotka välittävät ja huolehtivat"
-
07:45
Ville auttaa kotiinsa vetäytyneitä: "Läpsäisee, että joku ajattelee olevansa niin vaivaksi ja häiriöksi"
-
07:35
Olkiluoto 2 palasi sähköntuotantoon – tehoa alennettaneen kuukausiksi
-
Lataa lisää