Vuonna 85

Manserockista on viime aikoina otettu kaikki mahdollinen irti: on väännetty kirja, näytelmä ja nyt elokuva. Elokuva tuo kauppoihin myös soundtrackin, hampurilaisaterian ja ties mitä oheistuotteita. Ensi-iltagaala lähetetään suorana Tampere-talosta elokuvateattereihin. Markkinointikoneisto pyörii täysteholla.

Eppujen, Juicen ja Popedan musiikissa on tuhdisti tunnetta ja potkua, mutta musiikin ympärille punottu kahden nuoren kompasteleva romanssi ei ole stoorina hääppöinen. Lokomon duunareilla on isot haaveet ja nuoruuden kiihkolla mennään kesän festivaaleja ja rakkautta päin. Tommi Turmiola (Mikko Nousiainen) kohtaa autoreissullaan Karoliinan (Malla Malmivaara), elämänsä rakkauden. Mutta ennen onnellista loppua pariskunnan täytyy räpiköidä väärinymmärrysten ja mustasukkaisuuden syvässä suossa ja eksyä vääriin ihmissuhteisiin. Myös tulehtuneita perhesuhteita käsitellään kepeällä komiikalla. Komisario Peppone (Tapio Liinoja) saattaa onnistua pyyhkimään rikokset Tampereen kaduilta, mutta isänä hän ei osaa auttaa lapsiaan astumaan aikuisuuteen.

Lähihistoriastakin alkaa jo olla työlästä tehdä ajankuvaa, sillä katukuvasta ovat puhelinkopit hävinneet, autot muuttaneet malliaan, kannettavat puhelimetkin mahtuvat nykyään ihan oikeasti taskuun. Muhkeita olkatoppauksia, solarium-rusketusta ja miesten liehuvia takatukkia ei totisesti kaivata takaisin. Yksi elokuvan henkilöhahmoista on permanenttipäinen ja kiivasluonteinen Jyrki Helenius, jota esittää Eppujen Martti Syrjä. Pienen roolinsa kautta Syrjä kumartaa vuosikymmenelle, jolloin legendaarinen Eppu Normaali löysi soundinsa, josta se tänä päivänä niin hyvin tunnetaan. 1980-luku ei todellakaan ollut tyylin kulta-aikaa, mutta ajankuva on elokuvassa kyllä vedetty sketsiviihteen hengessä överiksi.

Vuonna 85 näyttää muutenkin siltä, että Putous-ohjelman porukka olisi eksynyt elokuvaan esittelemään uusia sketsihahmojaan 80-luvun teemalla. Tyylitajuttomuus, junttius ja suomalaisten suhde alkoholiin toki naurattavat aina. Ne ovat sketsiviihteen ehtymätön huumorinlähde, mutta pitkän elokuvan tarpeiksi aineksista ei oikein ole, minkä on voinut todeta myös vaikkapa Kummeli-elokuvien kohdalla.

Teksti: Minna Karila