Vuonna 2011 Janin elämä muuttui – haluaisi nyt ihmisten ymmärtävän, ettei aivovamma ole älyvamma: "Moni on mennyt lukkoon ja vaikeaksi"

0:57
Tiesitkö? Aivotärähdys on oikeasti aivovamma! Lievästä aivovammasta käytetään arkikielessä usein nimeä "aivotärähdys". 

Yhdeksän vuotta sitten nyt kolmekymppinen Jani sai aivovamman urheilukilpailuissa. Aluksi hän kielsi tapahtuneen ja yritti jatkaa, kuten ennenkin. – Uskallan olla avoin aivovammastani, koska olen sinut asian kanssa. Kahdeksan vuotta kielsin tapahtuneen, Jani sanoo.

Jani Saarisen elämä jakautuu oikeastaan kahtia: on elämä ennen vuotta 2011, ja elämä sen jälkeen. Yhdeksän vuotta sitten nyt kolmekymppinen Jani sai aivovamman urheilukilpailuissa.

– Kielsin sen oikeastaan kokonaan. En hyväksynyt vammaa, vaan kielsin kaiken, hän muistelee nyt.

750 gramman kiekko osui otsaan

Elämä muuttui maaliskuussa vuonna 2011. Tuolloin Jani oli Tampereen messu- ja urheilukeskuksella, silloisella Pirkkahallilla, mukana junioreiden yleisurheilukilpailuissa kilpailussa.

Vuorossa oli kiekonheitto. Siinä Jani toimi kiekon palauttajana.

"Entisen valmentajan kanssa seisoimme 30 metrin päässä häkistä ja seurasimme, mihin suuntaan heitto lähtee. Kiekko kuitenkin hukkui hallin valoihin ja kopsahti suoraan minua otsaani, hiusrajaan. Tämän ikäisten kiekko painaa 750 grammaa", Jani muistelee blogissaan

Hänen onnensa oli, että kyseinen päivä oli kisapäivä. Paikalla oli osaava lääkäri.

Jani kielsi tapahtuneen

Ambulanssi saapui seitsemässä minuutissa. Jani kiidätettiin hoitoon. Alkuoletus oli, että hänellä on lievä aivovamma, kansankielellä siis aivotärähdys – hoitaja oli ymmärtänyt, että Janin otsaan osui jääkiekko.

Todellisuus kuitenkin paljastui aivokuvauksissa: aivoissa oli verenvuotoa, ja ruhjeita laajalla alueelta.

Jani ei kyennyt sisäistämään aivovammadiagnoosia – eihän hänelle voinut tulla sellaista. Jani kielsi tapahtuneen itseltään ja päätti yksinkertaisesti jatkaa elämää kuten ennenkin. Lääkäriltään hän salasi esimerkiksi sen, ettei pystynytkään enää juoksemaan.

– Sitä ei nähnyt päällepäin, koska pystyin kävelemään. Salasin juoksukyvyn puuttumisen ja harjoittelin omatoimisesti, jotta se palautuisi, Jani kuvailee.

Aivovamman vuoksi hän kärsi muun muassa huimauksesta ja migreenistä. Aiemmin urheilullinen mies meinasi pyörtyä, jos rasittui fyysisesti. Muistin kanssa oli vaikeuksia, eikä lähimuisti toiminut. Vanhoista valokuvista Jani katseli, mitä on kavereidensa kanssa tehnyt ja missä matkustellut.

– Muistivaikeudet olivat suuria. En muista ajasta heti tapaturman jälkeen oikeastaan mitään, vain pieniä välähdyksiä. Noin vuodesta ennen tapaturmaa minulla ei käytännössä ole mitään muistikuvia.

"Burnout oli kuin isku vasten kasvoja"

Kun aivovammadiagnoosi tuli vuonna 2011, kukaan ei oikeastaan tiennyt, mitä tulevaisuudessa tapahtuisi. Sitä, miten laajasti ja miten vamma vaikuttaisi Janin elämään, ei voitu sanoa.

– Neurologi silloin sanoi, että vielä kymmenen vuoden päästäkin voi tulla uusia oireita. Että vielä ei voi tietää, mitä vielä on tulossa. Se kertoo myös siitä, miten erilaiset jokaisen ihmisen aivot ovat, Jani kuvailee.

Jani oli sairauslomalla vuoteen 2013. Tämän jälkeen hän pääsi palaamaan työelämään työkokeilujen kautta. Jani painoi töissä aina täysillä ja teki hommia kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Halu kieltää kaikki paloi voimakkaana, vaikka aivovamma vaikutti elämään edelleen.

Jani teki vuoroin töitä, vuoroin makasi kotona väsyneenä, työkyvyttömänä ja turhautuneena. Yhden tutkinnonkin hän sai suoritettua.

Vuonna 2019 tuli viimeinen stoppi. Jani ei jaksanut enää. Lääkäri määräsi jälleen sairauslomaa ja kertoi, että työt on tältä erää tehty.

– Burnout oli kuin isku vasten kasvoja ihmiselle, joka on tottunut aina tekemään paljon töitä. Se pysähdys oli todella rankka kokemus, mutta samalla todella opettavainen, Jani myöntää.

– Tuntuu, että se oli viimeinen sauma, jossa stoppi saattoi tulla. Olisin muuten vielä pahemmassa jamassa, enkä usko, että kuntoutuminen olisi ollut mahdollista.

"Tunnistan rajani, joita ennen onnettomuutta en osannut tunnistaa"

Viimeisen puolentoista vuoden ajan Jani on opetellut elämään aivovamman kanssa ja hyväksymään sen. Suurena henkisenä tukena on ollut avovaimo, jonka kanssa rakkaus syttyi vuonna 2018.

– Hän on ollut suurin tuki, ja pistänyt miettimään elämää uudelleen, Jani kiittelee.

– Blogin kirjoituksessa ja avoimuudessa minua on kannustanut todella paljon ystäväni Sonja. Ilman hänen ja avovaimoni Titan tukea en uskaltaisi tuoda asioita esille näin rohkeasti, suuri kiitos kuuluu heille.

Onnettomuus ja sen jälkeinen loppuun palaminen pakottivat pysähtymään. Se teki Janista armollisemman itseään kohtaan.

– Tunnistan rajani, joita ennen onnettomuutta en osannut tunnistaa. Nyt kuuntelen herkemmällä korvalla esimerkiksi omaa kehoani. On tavallaan hyvä asia, että onnettomuus pysäyttää ihmisen niin täysin ja panee ajattelemaan myös omaa itseä, Jani pohtii.

– Ennen tapaturmaa en olisi voinut kuvitella, että esimerkiksi kirjoitan blogia. Nyt uskallan olla avoin aivovammastani, koska nyt, yhdeksän vuotta tapauksen jälkeen, olen sinut asian kanssa. Kahdeksan vuotta kielsin tapahtuneen, Jani sanoo.

Etsii nyt työkokeilupaikkaa – ongelmana asenteet

Neurologin sanoista huolimatta uusia muutoksia tai oireita ei ole vuosien varrella tullut. Janin muisti ja lähimuistikin ovat palautuneet melko hyvin. Esimerkiksi väsymystä hänellä on edelleen, ja jos informaatiota tulee liikaa, osa menee ohi.

– Jos tulee paljon asioita kerralla, ne unohtuvat. Kalenteri on kyllä kovassa käytössä, Jani myöntää.

Jani on mukana ammatillisessa kuntoutuksessa, ja etsii työkokeilupaikkaa uudelta alalta. Työkokeilun tarkoituksena on varmistaa, kykeneekö hän palaamaan työhön, ja tarvitseeko hän siihen tukea.

Vaikka Jani itse on viimein oppinut hyväksymään aivovammansa, se tuntuu olevan muille hankala paikka: kun asiasta on maininnut työhaastatteluissa, ovet ovat sulkeutuneet.

– Kaikki on mennyt siihen asti hyvin, kunnes kerron aivovammasta. Silloin moni on mennyt lukkoon ja vaikeaksi. Keskustelu oikeastaan loppuu siihen. Sitten sanotaan, että minulle ilmoitetaan työpaikasta myöhemmin. Tähän asti vastaus on aina ollut "ei", Jani kuvailee.

Hän uskoo, että monelta puuttuu faktatietoa aivovammoista ja niiden vaikutuksista. Se tekee olon epävarmaksi.

– Kun ei tiedä aiheesta, se luo suurta pelkoa: tuleeko työntekijästä taakka? Samalla pelätään kysyä asiasta asianomaiselta. Ei uskalleta kysyä suoraan, miten aivovamma esimerkiksi vaikuttaa.

Aivovammasta paljon vääriä käsityksiä – oletetaan jopa merkitsevän, että aivojen toiminta on "vajaata"

Tilanteestaan turhautunut Jani päätti selvittää, mitä ihmiset todella ajattelevat. Hän loi Google Docsiin kyselyn, jossa tiedusteli, millaisia mielikuvia sanasta "aivovamma" herää, ja millaisia aivovammautuneet ihmiset ovat.Kyselyä Janilevitti sosiaalisessa mediassa.

Yllättäen vastauksia tuli lähes tuhat.

– En odottanut niin paljoa. Odotin 150 vastausta, ja olisin ollut niihin erittäin tyytyväinen, Jani sanoo.

Osa vastauksista oli karua luettavaa. Aivovammaisen ihmisen ajateltiin olevan esimerkiksi "vihannes" tai kykenemätön tekemään työtä; osa uskoi, että aivovamma tekee ihmisestä arvaamattoman. Aivovamman oletettiin myös merkitsevän, että aivojen toiminta on "vajaata", tai että henkilö on mieleltään sairas.

– Moni saattaa luulla, että aivovammautunut henkilö esimerkiksi ei suoriudu arjen asioista itse, tai että vamma on synnynnäinen. Ihmiset eivät ymmärrä, että kansankielinen aivotärähdyskin lasketaan aivovammaksi, Jani huomauttaa.

Kymmenet tuhannet suomalaiset saavat aivovamman joka vuosi

Aivovamma on yksinkertaisesti selitettynä ulkoisen tapaturman aiheuttama vaurio aivokudoksessa. Suomessa aivovammautuu vuosittain 15 000–20 000 ihmistä. Aivovamman jälkitilan oireita, eli pitkäaikaisia tai pysyviä muutoksia, on noin 100 000 henkilöllä.

– Esimerkiksi mediassa näkee usein, että asiaa ikään kuin vähätellään: sanotaan, että ihminen selvisi "vain" aivotärähdyksellä. Koen, että tässä vähätellään aivovammaa, koska jollekulle voi jäädä aivotärähdyksestäkin pysyviä haittoja, Jani kuvailee.

–  Kun asioista puhutaan oikeilla termeillä, se lisää tietoisuutta. Ehkä asenteeseenkin tulisi muutos, kun ihmiset ymmärtäisivät, miten montaa tämä aihe oikeasti koskettaa Suomessa. Toki on myös hyvä, että media on kiinnostunut ihmisistä, joilla on aivovamma. Median kautta saa tietoa aivovammoista eteenpäin Suomessa ja ehkä muutettua ihmisten ajatuksia.

Aivovamma ei ole älyvamma

Jos aivovamma tulee puheeksi esimerkiksi uuteen ihmiseen tutustuessa, Jani kertoo asiasta avoimesti. Monella on usein paljon kysyttävää aiheesta, mutta samalla aihe tuntuu pelottavan.

– Alkuun ihminen usein on kiinnostunut, mutta samalla näkyy eräänlainen pelko ja järkytys. Kun keskustellaan asiasta ja kumpikin uskaltaa puhua rehellisesti, ei ole mitään ongelmaa. Ei kenenkään asenne minua kohtaan ole pysyvästi muuttunut aivovamman takia, Jani sanoo.

Hän haluaisi ihmisten ymmärtävän, ettei aivovamma ole älyvamma.

– Me aivovamman saaneet olemme ihan samanlaisia ihmisiä kuin muut. Joillain saattaa olla joitakin rajoitteita, ja toisilla niitä ei ole. Olemme yhtä lailla tasavertaisia muiden kanssa kuin vammattomat.

"Ettei aivovamma olisi se syy, minkä vuoksi torpataan työhön pääsy"

Janille työkokeilupaikkaa ei toistaiseksi ole löytynyt, mutta etsinnät jatkuvat. Työnantajilta hän toivoisi avoimuutta: aivovammasta voi ja pitää keskustella avoimesti.

– Avoimuus on kaikkein tärkeintä kummankin puolelta. Vammautuneen pitää yhtä lailla olla avoin ja kertoa asiasta ja sopia työnantajan kanssa mahdollisista poikkeusjutuista. Usein vammautunut tietää omat rajansa todella hyvin ja hänellä on vahva käsitys esimerkiksi siitä, mitä hän pystyy ja ei pysty tekemään. Ettei aivovamma olisi se syy, minkä vuoksi torpataan työhön pääsy.

Osittainen lähde: Aivovammaliitto.fi

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja