Tiedätkö, mitä eroa on aivovammalla ja -vauriolla? Älä käytä vanhentunutta termiä
Aivohalvauksesta puhuessaan ihminen yleensä tarkoittaa aivoverenkierron häiriöitä.
Oletko koskaan kuullut ihmisestä, joka olisi saanut aivohalvauksen?
Vaikka termi on monille tuttu, se on itse asiassa hieman vanhentunut – aivohalvauksesta puhuessaan ihminen yleensä tarkoittaa aivoverenkierron häiriöitä.
"Se on huono termi, koska aivot eivät halvaannu"
Aivoverenkiertohäiriöillä tarkoitetaan kaikkia aivojen verenkierron häiriöitä – siis ohimenevää aivoverenkiertohäiriötä eli TIA-kohtausta, aivoverenvuotoa ja aivoinfarktia. Pyörtyessäkin voi verenkierron todeta häiriintyneen, vaikka tila onkin yleensä hyvälaatuinen.
– Aivohalvaus on aivoverenkiertohäiriöiden vanha nimi. Se on huono termi, koska aivot eivät halvaannu, neurologi Mika Koskinen sanoo.
– Kaikki potilaatkaan eivät halvaannu, vaikka sairastaisivat aivoverenkierron häiriön. Aivohalvaus on siis huono termi, sitä ei pitäisi käyttää.
Esimerkiksi aivoinfarktin saa Aivoliiton mukaan vuosittain noin 18 000 suomalaista, aivoverenvuodon noin 1800 suomalaista.
Mikä on aivovamma?
Aivovammalla puolestaan tarkoitetaan vammaa, jonka aiheuttaa ulkopuolinen voima; ihminen siis joutuu tapaturmaan, saa iskun päähänsä tai lyö päänsä vaikkapa autokolarissa. Termiä kuitenkin sekoitetaan tosinaan muihin termeihin: jos esimerkiksi sydän pysähtyy ja veri ei kierrä, kyseessä ei ole aivovamma, vaan aivoverenkierron häiriö, joka johtuu sydämen pysähtymisestä ja johtaa aivovaurioon.
– Tällöin ei käytetä sanaa vamma, koska kukaan ei ole lyönyt päätä, Koskinen kuvailee.
Aivovamma esiintyy usein tutkimuksissa paikallisena. Kuvissa nähdään esimerkiksi vain pieni verenpurkauma tietyssä paikassa, mutta totuus aivojen tilasta ei ole näin yksinkertainen.
– Vaikka löydös on paikallinen, tiedämme, että todellinen vaurio on paljon laajempi kuin päivystyksessä otetussa tietokonetomografiassa eli niin sanotussa viipalekuvassa näkyy, Koskinen kuvailee.
– Esimerkiksi aivoinfarktissa vaurio on siinä, missä se näkyy. Verenpaineen aiheuttamassa aivoverenvuodossakin vaurio on siinä, missä se näkyy. Tiedämme, että veri aiheuttaa turvotusta ja mahdollisia lisävaurioita, mutta vammassa vaurioita on enemmän kuin näemme. Siksi silloin ihminen on usein paljon vaikeammin vammautunut.
Uusimmat
-
17:43
Kenen oikeudet menivät edelle, kun koronarajoituksia tehtiin? "Paperit eivät olleet kunnossa"
-
17:37
Ulkoministeri Elina Valtonen: Kiovassa huomaa, ettei sotaväsymykseen ole varaa – MTV seuraa sotaa
-
17:28
Kotimainen raaka-aine, joka kannattaa nyt napata ostoskoriin – perunaakin maukkaampaa
-
17:13
MTV:n tiedot: KRP tutkii Ruotsista johdettua laajaa huumeorganisaatiota, jonka epäillään tuoneen Suomeen valtavasti eri huumeita – vangituilla yhteyksiä katujengeihin
-
17:01
Ranska rokottaa miljoonia ankkoja lintuinfluenssaa vastaan
-
17:01
Karu ilmoitus Ruotsista – maajoukkueen päävalmentajalla edessään "mahdoton tehtävä"
-
16:54
Suuri tapahtumajärjestäjä Loud n' Live Promotions yrityssaneeraukseen
-
16:30
Maajussi-Kallen morsianehdokas tekee lopullisen ilmoituksen ennen valintaa: "Haluaisin kertoa sinulle rehellisesti ja vilpittömästi"
-
16:19
FC Barcelonan kohkattu ihmelapsi allekirjoitti jatkosopimuksen – mukana järisyttävä miljardioptio
-
16:19
Mandatumin pörssitaival alkoi heilahdellen
-
16:07
Sateenkaarijärjestöt kokoontuivat Reykjavikiin keskustelemaan kohtaamastaan vihasta – kaksi miestä pahoinpiteli transaktivistin vakavasti
-
16:01
Poliisi törmäsi liikenteessä melkoiseen kuormaan: Kuskille rapsahti 18 päiväsakkoa – "Liikennekelvoton"
-
15:32
Tuttu kasvo palaa SM-liigaan – loukkaantumiset ja pelikielto laittoivat joukkueen reagoimaan
-
15:29
Video: Turkissa laajoja ratsioita Ankaran itsemurhapommin jälkeen
-
15:16
Tuorein TTK-pudotus tuli Tanssiraadille yllätyksenä – yksi piirre pareissa mietityttää: "Voi koitua kohtaloksi"
-
15:12
Huittisten ABC:llä nuorison välinen väkivallanteko – tappelussa käytettiin pesäpallomailoja
-
15:11
13-vuotias teki historiallisen ammattilaisdebyytin
-
14:59
Upea näky! Base-hyppääjä kiiti satumaisen linnan ohi 200 kilometrin tuntivauhtia
-
14:30
Maajussi-Ville häkeltyy punastelemaan treffeillä: "Yrittelin vähän katsoa sivulle"
-
14:26
Entinen F1-kuljettaja kertoi koskettavan tarinan Michael Schumacherista – "Hänen ei olisi tarvinnut tehdä sitä"
-
Lataa lisää