Vuoden isä: "Isyys on tahtokysymys"

Vuoden isä -palkinto jaetaan vuosittain isälle, joka on edistänyt omalla esimerkillään ja toiminnallaan isyyden merkityksen tunnistamista ja lisännyt näin sen arvostusta. Palkinnon voi saada useampi isä samana vuonna.

Vuoden isä 2015 -palkinnon teemat

Isien vanhempainvapaiden käytön vahvistaminen

Eroisyys

Vuoroasumisen yhteiskunnalliset haasteet

Palkinnon saivat vantaalainen Mika Jokinen, Espoossa asuva David Munoz Gonzalez sekä turkulainen Pekka Larkela.

– Tulee liikutus, ja ajatukset, olemmeko oikein ansainneet sen? Kyllä se tuntuu hyvältä, Larkela summasi isien tuntemuksia.

– Itselläni on kolme biologista lasta ja kolme bonuslasta. Viime viikolla lähetin heille viestin, että todennäköisesti tulen saamaan tämän palkinnon. Sitten alkoi tulla nuorilta tekstiviestejä. Tyttäremme sanoi: minusta olet enemmän isä kuin kukaan muu. Oho, onnea, ja samppanjahymiöitä. Onneksi olkoon maailman parhaalle isälle, hymiö ja peukutus, hän kuvailee saamiaan onnitteluja.

"Olen nyt 12 vuotta ollut äijä"

Larkelaa ei enää kutsuta kotona isäksi. Lapsenlapsille hän on "pappa". 

– Kun täytin 50 vuotta, lapset sanoivat, etten enää tästä lähtien ole isä, isäpuoli tai muu, vaan äijä. Olen nyt 12 vuotta ollut äijä. Olen tykästynyt siihen nimeen, koska isä-nimitys on vähän kaksijakoinen, jos mietitään ei-biologisia lapsia. Jos biologinen isä on muualla, mikä minä olen, hän kuvaa.

Larkela on "aivan vakuuttunut" siitä, että isyys on tahtokysymys.

– Isyys on riippumaton biologisesta, sosiaalisesta tai juridisesta isyydestä. Se on tahtokysymys: tahdonko ryhtyä isäksi? Toinen kysymys on, saanko tilaa isyydelle. Isyyden syntymisen jälkeen olen itse huomannut, ja monet miehet ovat kertoneet, että ne lapset alkavat olla mielessä. Tälläkin hetkellä tiedän suurin piirtein, missä kaikki lapseni ovat, Larkela kuvaa.

– Ajattelen, että Vuoden isän palkinto on samalla kaikille uusperheessä eläville miehille. Tiedän, mitä on olla uusperheen sisällä. Ajattelen, että edustan uusperheen miestä, joka kipuilee isyyden kanssa.

Vuoden isä 2015 -palkinnon saajat

Mika Jokinen on 48-vuotias kahden lapsen isä. Jokinen on avioeron jälkeen elänyt yksinhuoltajatyyppisessä tilanteessa, ja on myös mukana vanhempainyhdistystoiminnassa ja erilaisista luottamustehtävistä. Jokinen myös toimii vanhempainliiton johtokunnan puheenjohtajana.

37-vuotiaalla David Munoz Gonzalezilla on kaksi suomalais-espanjalaista lasta. Hän muutti suomalaisen puolisonsa kanssa Suomeen 2012, ja on vapaaehtoisena järjestänyt espanjankielistä toimintaa lapsiperheille Espoon kirjastossa. Munoz Gonzalez on esimerkiksi opettanut lapsille espanjaa ja itsepuolustusta. Espanjassa hän on toiminut poliisina.

Pekka Larkelalla on kolme biologista ja kolme sosiaalista lasta. Lisäksi hän on toiminut sijaisisänä. 62-vuotias Larkela on ollut mukana Suomen uusperheiden liitto ry:n toiminnassa mukana vuodesta 1996 lähtien ja liikkeen toiminnanjohtajana vuodesta 2000 lähtien.

"Voisimme avata sydämiämme enemmän"

Isyys herkistää ja koskettaa. Larkelan mukana suomalaismiehet ovat tunteellisia.

– On myytti, ettei mies pukahda ja puhu. Tämän päivän miehet ovat paljon hoitavampia kuin oma isäni oli, Larkela sanoo.

Myös espanjalainen David Munoz Gonzalez myöntää tunteiden näyttämisen. Miksei myöntäisi – espanjalaisiahan kuvataan usein tummiksi ja tulisiksi!

– Olen espanjalainen. Näytämme tunteita koko ajan, joskus liikaakin! Mielestäni sanonta suomalaisista, jotka eivät näytä tunteitaan, ei ole totta. Voisimme tietysti avata sydämiämme enemmän erityisissä ja arkisissakin tilanteissa. Voit olla luonnollinen oma itsesi joka päivä, kaikkien kanssa. Yritämme usein olla niin kohteliaita, koulutettuja ja kunnioittavia, että unohdamme olla omia itsejämme, Munoz Gonzalez pohtii.

Munoz Gonzalez on elänyt Suomessa kolme vuotta, mutta suomalainen kulttuuri tuli tutuksi jo vuonna 2001, kun hän opiskeli Lappeenrannassa. Suurin yllätys Suomessa oli se, mitä uuteen kulttuuriin muuttaminen teki mielelle.

– Suurin yllätys oli matka omaan itseeni. Suomi antoi minulle mahdollisuuden tehdä elämäni paras matka, siis matka itseeni. Tunnen itseni, tiedän, mitä haluan. Tällä matkalla olen edelleen, Munoz Gonzalez kuvaa.

Hän kuvaa Suomea upeaksi maaksi, joka antaa mahdollisuudet kaikkeen – vaikkapa Vuoden isä -palkinnon saamiseen.

– En pidä itseäni vuoden isänä. On paljon upeita isiä, jotka myös voisivat olla täällä saamassa palkinnon.

Munoz Gonzalezilla on kaksi pientä lasta. Heitä hän kiittää joka päivä.

– Kiitän heitä joka päivä jokaisella ajatuksellani. Jokaisella hymylläni. Minulle erityinen hetki on vain olla lapsen kanssa sängyllä, lukea hänelle kirjaa. Tai olla vauvan kanssa. Se on upeaa. Katson heitä joka päivä, ja he katsovat minuun. Se on paras lahja.