Tältä näyttävät ruoka-asiantuntijoiden trendiennustukset vuodelle 2013.
Ruokatrendejä on vaikea ennustaa, sillä mielipiteitä ja makuja on monia. Joistakin suuntauksista ruoka-asiantuntijat ovat kuitenkin yhtä mieltä. Huffington Post kokosi yhteen vuoden 2013 trendiruoat ja ruokatrendit, joista kuhistaan nyt kulinaristipiireissä:
1. Savu
Suomalaisille savulohi on tuttu juttu, mutta vuonna 2013 savun makua löytyy muistakin, hieman epätavallisemmista elintarvikkeista. Savulla on maustettu jo muun muassa perunoita, ranskankermaa ja jopa vettäkin!
2. Vihannekset pääruokana
Porsaankyljykset ja pihvit alkavat pikku hiljaa kyllästyttää kokkeja, ja lautasilla nähdään pääroolissa yhä enemmän vihanneksia.
3. Käyneet ruoat
Ruoat, kuten hapankaali ja kimchi ovat pikku hiljaa nousemassa trendeiksi happaman ja umamin makuharmoniansa vuoksi.
4. Käsintehty leipä
Ravintolat panostavat yhä enemmän leipävalikoimiinsa.
5. Alkoholittomat juomat
Koska nuoret ruokailijat, absolutistit sekä raskaana olevat naiset käyvät enenevissä määrin fine dining -ravintoloissa, kasvaa kysyntä myös alkoholittomiin erikoisjuomiin
6. Huippukokkien yhteistyö
Huippukokit luovat uusia konsepteja tekemällä yhteistyötä toisten huippukokkien tai ruokayritysten kanssa.
7. Talvivihannekset
Ravintoloiden ruokalistoilla nähdään yhä enemmän kurpitsaa, naurista ja lehtikaalia.
8. Kana
Kun naudan-, porsaan- ja lampaanlihan hinta nousee, kääntyvät katseet yhä enemmän siipikarjaan. Ravintolat pyrkivät tekemään myös kanasta innovatiivisempaa luksusruokaa.
9. Suolattu liha
Kokit ja lihanjalostajat haluavat nyt valmistaa itse salaminsa ja leikkeleensä.
10. Tee
Tee on ruokatrendiasiantuntijoiden mukaan uusi kahvi.
11. Popcorn
Popcorn-markkinoilla tullaan näkemään uusia makumaailmoita ja gourmet-versioita perinteisistä poppareista.
(MTV3)