Volkswagen on mukana EU:n tutkimuksessa kehittämässä automaattista pysäköintiä. Mukana on kuusi kansainvälistä yritystä ja projekti kulkee nimellä V-Charge.
Lähitulevaisuudessa autot ajavat itsenäisesti parkkiin ilman ihmisen apua. Kuljettaja voi jättää auton esimerkiksi pysäköintilaitoksen ulkopuolelle ja auto suorittaa pysäköinnin itsenäisesti. Kuljettaja pystyy seuraamaan tilanteen etenemistä älypuhelimelle asennettavan applikaation kautta.
V-Charge-konseptissa autot ovat varustettu kameroilla, joita käytetään autoissa jo nykyisin. Pysäköintialueella tapahtuva muu liikenne ei siis aiheuta ongelmia, vaan auto osaa reagoida muihin ajoneuvoihin ja myös jalankulkijoihin. Mikäli kyseessä on sähköauto, osaa se hakeutua vapaaseen induktiolatausasemaan. Latauksen jälkeen auto siirtyy automaattisesti pois latausasemalta tehdäkseen tilaa seuraaville latausta kaipaaville ajoneuvoille.
Pois lähdettäessä auto tulee kuljettajan pyynnöstä määritellylle alueelle pysäköintialueen sisäänkäynnin luokse.
Automatisoitu pysäköinti mahdollistaa merkittävät ajalliset säästöt, kun kuljettajan ei tarvitse enää etsiä pysäköintiruutua. Lisäksi pysäköintitilojen käyttöä pystytään optimoimaan, koska hukkasenttejä jää automatisoidussa pysäköinnissä huomattavasti vähemmän.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää