GoPro hyppäämässä mukaan virtuaalitodellisuuteen

(Pääkuva: Omni-kehikkoon istuu kuusi GoPro HERO4 Black -kameraa.)

GoPro-kamerat ovat hyvin suosittuja erilaisten urheilulajien, seikkailulomien ja muiden toimien kuvaamisessa. Nyt pikkuiset kamerat saavat kumppanikseen uuden kehikon, joka muuntaa kourallisen GoPro-yksikköjä 360 asteen videota kuvaavaksi kokonaisuudeksi.

Kyseessä ei kuitenkaan ole pelkkä muovikehikko. Omnin sisuksissa piilee tekniikkaa, joka huolehtii pikselitasolla kaikkien kuuden kameran materiaalin synkronoinnista. Näin saadaan luotua yhtenäinen kaikkiin suuntiin ulottuva VR-kokemus.

Toistaiseksi GoPro ei ole kertonut juurikaan yksityiskohtia Omnista, sillä tuotetta esitellään tarkemmin Las Vegasissa huhtikuun loppupuolella. Esimerkiksi hintatiedot jäävät epäselviksi. Lienee kuitenkin turvallista olettaa, että kameroineen päivineen Omni-kokonaisuus tulee maksamaan useita tuhansia euroja.

Halvemmalla toki pääsee, jos nurkista löytyy jo valmiiksi useampi kappale vaadittuja kameroita. Lisäksi hinta tuskin nousee pahimmillakaan samoihin lukemiin kuin kahdeksaa kameraa hyödyntävällä Nokian OZO-kameralla. Omnin avulla harrastelijat voivat siis päästä VR-materiaalin luomisen makuun verrattain edullisesti.

Lue myös:

    Uusimmat