Vinkkimiehet: Nämä kolme ryhmää ovat poliisin erityisseurannassa

Vinkkimiehet ruotivat uudessa jaksossa kuulemaansa poliisin kolmiportaista luokitusta.

Poliisi on jaotellut rikolliset tai rikoksiin mahdollisesti syyllistyvät kolmeen erilaiseen ryhmään, jotka ovat poliisin seurannan kohteina.

1) Ensimmäisen ryhmän muodostavat mielenterveyspotilaat, joita poliisi joutuu seuraamaan ”varmuuden vuoksi”.

-Osalle näistä potilaista ei ole poliisin toiveista huolimatta saatu lääkärin pakkohoitolähetettä ja he voivat poliisin arvion mukaan tehdä ihan mitä tahansa, tutkiva toimittaja Pekka Lehtinen sanoo.

2) Toiseen ryhmään kuuluvat ammattirikolliset, jotka omalla toiminnallaan pitävät poliisin kiireisenä. Tämän ryhmän tavoitteena on saada rikoksillaan mahdollisimman suuri taloudellinen hyöty.

3) Kolmannen ryhmän muodostavat ideologisista syistä tai jonkin sairaalloisen pakkomielteen takia vakavia rikoksia tekevät. Näihin poliisi luokittelee muun muassa kouluampujat, Isis-taistelijoiksi lähtevät ja esimerkiksi Helsingin yliopiston joukkomurhaa suunnitelleet tekijät.

Vinkkimiehet puivat ohjelmassa myös tuomioistuimien määräämiä rangaistuksia, jotka jälleen kerran ovat asettaneet ihmisten oikeustajun koetukselle. Tuoreimpana on Helsingin hovioikeuden päätös päästää elinkautista istuva murhaajaraiskaaja ehdonalaiseen vapauteen syksyllä 2016.

- Useimmiten tuomioistuin osuu tikkatauluun, mutta aina välillä tulee huteja, rikostoimituksen päällikkö Jarkko Sipilä sanoo.

Lisäksi Vinkkimiehet tarttuvat tutkinnassa oleviin talousrikoksiin ja toden teolla käynnistyneeseen poliisiylijohtajapeliin, johon Vinkkimiehet tarjoavat yhden uuden mahdollisen ehdokkaan, valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen.

Vinkkimiehet on noin parin viikon välein MTV.fi:ssä ilmestyvä keskusteluohjelma, jossa rikostoimituksen päällikkö Jarkko Sipilä ja tutkiva toimittaja Pekka Lehtinen vaihtavat mielipiteitään rikos- ja oikeusalan ajankohtaisista aiheista. 

Lue myös:

    Uusimmat