Lähde: Sebastian Vettel on jo kysellyt paikkaa toisesta F1-tallista

F1-sarjassa Ferrarilla ajava Sebastian Vettel on hyvin mielenkiintoinen nimi tulevia kuljettajamarkkinoita ajatellen. Vettelin nykyinen sopimus päättyy ensi kauden jälkeen. Saksalaisen Ferrari-jatko on herättänyt isoja kysymysmerkkejä eri tahojen keskuudessa. Nyt Vettelistä julkaistiin varsin kutkuttava väite.

Vettel jäi viime kaudella, hieman yllättäen, uuden tallikaverinsa Charles Leclercin jalkoihin. Alfa Romeolta Ferrarille siirtynyt Leclerc laittoi enemmän kuin kovasti kampoihin nelinkertaiselle maailmanmestarille.

Ferrari on ollut viime viikkojen aikana kuumien huhujen ja spekulaatioiden kohteena. Kiitos Lewis Hamiltonin, jota on yhdistetty italialaistallin riveihin.

Mikäli Hamilton siirtyisi Ferrarille kaudeksi 2021, olisi se juuri Vettel, joka tekisi hänelle tilaa. Ferrarilla kun on voimassa oleva sopimus Leclercin kanssa.

Nyt soppa kiehuu entistä kuumempana. Espanjalaislehti MARCA kertoi saamiensa tietojen perusteella, että Vettel olisi ollut yhteydessä McLarenin urheilujohtajaan Andreas Seidliin. Kaksikko teki yhteistyötä jo vuonna 2006, jolloin Vettel ajoi testiä BMW Sauberilla. Seidl toimi tuolloin tallin insinöörinä.

MARCAn mukaan kaksikko on ollut yhteyksissä siitä lähtien. Lehti pitää McLarenia hyvin houkuttelevana kohteena Vettelille, sillä englantilaistalli on nostanut selvästi profiiliaan muutamien vaikeiden vuosien jälkeen.

Tämän lisäksi vuonna 2021 McLaren saa käyttöönsä Mercedeksen moottorit. Tämä vain lisää tallin houkuttelevuutta.

Vettel ei ole kuitenkaan ainut taho, joka kyttää McLaren-paikkaa. MARCAn mukaan myös Daniel Ricciardo olisi osoittanut kiinnostusta englantilaistallin suuntaan. Ricciardo siirtyi viime kaudeksi Renaultille. MARCAn mukaan ranskalaistallin suoritustaso ei ole vakuuttanut Ricciardoa, jonka nykyinen sopimus päättyy ensi kauden jälkeen.  

Lue myös:

    Uusimmat