Viime kevään MM-kultaleijona rehellisenä maajoukkueen tehottomuudesta: "Ei sellaisella voi voittaa pelejä" – kevään kisat kiiluvat taas silmissä

Suomi sijoittui Ruotsissa pelatussa Euro Hockey Tour -kauden kolmannessa turnauksessa lopulta kolmanneksi. Voitto ja kaksi tappiota eivät miellyttäneet leijonaryhmää, mutta paikasta MM-joukkueessa tänäkin keväänä taisteleva Juhani Tyrväinen, 29, näki tuloksen takana myös hyvää.

Leijonat tuskaili läpi turnauksen maalinteon kanssa. Jokaisessa ottelussa aukesi neljä mahdollisuutta ylivoimamaalin tekemiseen, mutta tulosta ei syntynyt. Kahdessa viimeisessä ottelussa maaleja syntyi kaikkiaan kaksi. Päätösottelussa kyyti oli kylmää, kun turnausisäntä kylvetti Suomea lukemin 5-1.

– Ehkä vähän kaksijakoinen fiilis jäi. Tontteja oli tehdä maaleja, mutta ei saatu sisään, ja Ruotsi rokotti kovalla prosentilla. Rumat lukemat, mutta eivät mielestäni kerro kaikkea pelistä, Tyrväinen sanoi MTV Urheilulle puhelimen välityksellä.  

– Häviö harmittaa, totta kai. Jos katsoo kuitenkin tuloksen taakse, tänään oli myös hyvää pelaamista. Se tuotti maalipaikkoja, mutta se on se niin sanottu yksilötaito. Kun paikka tulee, kiekko pitäisi laittaa maaliin.

Tyrväinen itse oli pelaavassa kokoonpanossa torstain Venäjä-ottelussa ja sunnuntaina Ruotsia vastaan, jossa hän hyökkäsi Suomen kolmosketjussa yhdessä Teemu Pulkkisen ja kapteeni Jere Sallisen kanssa. Turnaukseen kokonaisanti jäi Kiekkoreippaan kasvatinkin mielestä valjuksi.

– Ei se ollut parasta Leijonaa. Maaleja ei ihan hirveästi tehty. Eilen teimme yhden ja tänään yhden. Ei sellaisella voi voittaa pelejä. Niissä otteluissa, joissa pelasin, pelillinen ilme oli läpi matsien mielestäni kuitenkin ihan hyvä, Tyrväinen pohti.

Viime kevään MM-kultaleijoniin lukeutuva Luulaja-hyökkääjä valmistautuu seuransa kanssa SHL:n pudotuspeleihin, mutta nälkä kevään MM-kisoja kohtaan ei ole vuoden takaisesta kultahumusta huolimatta laantunut.

– Kyllä on kova halu edelleen MM-kisoihin. Itselläni ei ole maajoukkuepelejä repussa ihan hirveästi. Jos koutsilla ja Leijonilla on tarvetta, olen aina valmis pukemaan leijonapaidan päälle, Tyrväinen sanoi.

Lue myös:

    Uusimmat