Vihreiden Diarra haluaa moninkertaistaa Suomen pakolaiskiintiön vastauksena Venäjän toiminnalle

"Vain tarjoamalla laillisia väyliä Eurooppaan ja tukemalla paikallisia yhteiskuntia voimme estää Venäjää käyttämästä pakolaisia hyväkseen."

Vihreiden kansanedustaja Fatim Diarra vaatii, että Suomen pakolaiskiintiö tulisi moninkertaistaa pikaisesti vastauksena Venäjän toiminnalle.

–  Vain tarjoamalla laillisia väyliä Eurooppaan ja tukemalla paikallisia yhteiskuntia voimme estää Venäjää käyttämästä pakolaisia hyväkseen, Diarra sanoo tiedotteessa.

Diarra painottaa, ettei hän hyväksy Venäjän toimia, joita hän kuvaa vastenmielisiksi. Hän sanoo ymmärtävänsä näin ollen hallituksen toimet itärajalla kansallisen turvallisuuden näkökulmasta. Diarran mukaan olennaisia syitä sille, että Venäjä voi toimia valitsemallaan tavalla, ovatkin Euroopan unionin toimimaton maahanmuuttopolitiikka ja globaali epätasa-arvo.

Diarra kiinnittää huomiota siihen, että hallituksen tavoitteena on laskea Suomen kiintiö 500 pakolaiseen, joka on koko 2000-luvun alhaisin määrä. Maahanmuuttoviraston mukaan vuonna 2020 kiintiöpakolaisia otettiin 850 ja vuonna 2021 eli toissa vuonna 1  050. Viime vuonna määrä oli 1 500 ja tänä vuonna 1 050.

Sisäministeriö kertoo nettisivuillaan, että eduskunta päättää vuosittain valtion talousarvion hyväksymisen yhteydessä, kuinka monta kiintiöpakolaista Suomi sitoutuu ottamaan. Nykyhallituksen hallitusohjelmassa on linjattu, että kiintiöpakolaisia otetaan Suomeen vuosittain 500.

Lue myös:

    Uusimmat