Viettele rakkaasi ruoan avulla – näin onnistut!

Kirsikan tuoksun kerrotaan saavan naiset sekaisin. Myös chilin nauttiminen saattaa saada aistit heräämään.

Ystävänpäivänä voi olla oikea hetki valmistaa jotain todella erityistä ruokaa omalle rakkaalle. Ruoan avulla voi pilke silmäkulmassa yrittää myös vietellä, sillä joidenkin ruokien sanotaan nostattavan seksihaluja. Chicagolaisen Smell and Taste Research Foundationin toteuttaman tutkimuksen mukaan kirsikoiden tuoksu kiihdyttää naisia. Erään tutkimuksen mukaan lakritsidonitsit nostattavat puolestaan miesten haluja!

Mausteilla vauhtia makuuhuoneeseen

Myös mausteilla on vaikutusta libidoon. Chili-pippuri nostaa pulssia ja lisää hikoilua. Reaktio on samanlainen kuin seksuaalisessa kiihottumisessa. Chilin nauttiminen aiheuttaa myös endorfiinien vapautumista kehoon. Endorfiinit ovat olennainen osa seksuaalista mielihyvää.

Encyclopedia of Food and Culture -kirjan kirjoittajan tohtori Rosofskyn mukaan valkosipuli saattaa voimistaa erektiota. Valkosipulissa on nimittäin paljon aminohappoja, jotka vauhdittavat veren virtausta.

Kulttuuri on erotisoinut viinirypäleet

Myös kulttuurilliset asiat vaikuttavat siihen, mitkä ruuat luonnetaan aistikkaiksi. Esimerkiksi hunajalla ja viinirypäleillä on maine eroottisina ruokina. Tämä johtuu siitä, että antiikiin kreikkalaiset ja roomalaiset pitivät näitä ruokia libidoa nostattavina.

Lisäksi ruokien harvinaisuus on liittänyt joihinkin ruokiin eroottisen vivahteen, sillä harvinaisia ruokia annettiin menneinä vuosisatoina usein romanttisina lahjoina. Tämä pätee esimerkiksi kaviaariin, tryffeleihin ja samppanjaan.

Kokkaa aisteja herättäviä Makuja-reseptejä!

Chili-katkarapu tagliatelle

200 g pappardelle tai tagliatelle tuorepastaa
100 g aurinkokuivattuja tomatteja
2 tl pinjansiemeniä
1 rkl raastettua parmesaanijuustoa
5 lehteä tuoretta basilikaa
1 pieni valkosipulinkynsi
vajaa 1 dl oliiviöljyä
200 g katkarapuja sulatettuna
1 tl hienonnettua vihreää chiliä
1 sipuli
10 pientä latva-artisokansydäntä
tuoretta rucolaa
mustapippuria

Soseuta aurinkokuivatut tomaatit, valkosipuli, pinjansiemenet, basilika ja parmesaani tahnaksi oliiviöljyn kera.

Keitä pasta ohjeen mukaan kypsäksi ja valuta hyvin. Laita pasta takaisin kattilaan ja lisää mukaan tomaattitahna. Sekoita hyvin.

Lämmitä pannu kuumaksi ja lisää siihen tilkka öljyä. Paista sipulia hetki ja lisää katkaravut sekä chili mukaan. Paista kovalla lämmöllä ja lisää lopuksi joukkoon myös latva-artisokat. Sekoita ja kaada pastan joukkoon.

Mausta pasta lopuksi mustapippurilla ja ripottele päälle runsaasti silputtua rucolaa.

Meloni-serranosalaatti ja valkosipuli-chilikastike

300 g salaattia
100 g parsaa
½ cantaloupemeloni
1 pkt (n.100 g) serrano-kinkkua
Valkosipuli-chilikastike
1,5 dl oliiviöljyä
1 dl tuoretta persiljaa
1-2 valkosipulinkynttä
pala tuoretta chiliä
suolaa
mustapippuria
roseepippuria

Tee öljykastike. Laita kaikki raaka-aineet tehosekoittimeen ja sekoita 30 sekunnin ajan.

Kuori parsat, keitä ne napakan kypsiksi ja jäähdytä kylmässä vedessä. Leikkaa meloni paloiksi ja kääri kinkkusiivut palojen ympärille.

Asettele salaatti lautaselle ja nosta muut raaka-aineet joukkoon. Ripottele mausteöljyä pinnalle ja tarjoa ruisleivän kanssa.

Kirsikka-clafoutis

500 g kirsikoita
2 rkl sokeria kirsikoihin
3 munaa
50 g sokeria
250 g vehnäjauhoja
hieman suolaa
3 dl maitoa
nokare voita

Pyöritä kirsikat sokerissa ja jätä maustumaan. Vaahdota munat ja sokeri keskenään. Lisää joukkoon suola ja vehnäjauhot, sekoita tasaiseksi. Lisää lopuksi maito. Kaada taikina voideltuun uunivuokaan tai pannuun, joka kestää uunia. Ripottele kirsikat taikinan päälle ja paista uunissa 170°c:ssa noin 25 minuuttia. Tarjoile clafoutis kuumana vaniljajäätelön kera.

Hunajaleivät

1 patonki
½ dl hunajaa
50 g voita
200 g gorgonzola-juustoa
vadelmia

Viipaloi patonki ja sivele viipaleet voilla ja hunajalla. Paista viipaleet grillin parilatasolla rapeiksi. Leikkaa gorgonzolasta viipaleita leipien päälle ja tarjoa niiden kanssa vadelmia ja Tokaji-appelsiinisiirappia.

Tokaji-appelsiinisiirappi
1 dl Tokaji-viiniä
1 dl appelsiinimehua

Keitä viiniä ja mehua kattilassa kunnes jäljellä on noin kolmannes.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat