Kun vedät kotona vessan, et varmaan kummemmin mieti, mihin jätöksesi päätyvät. Maan alla viemäriputkessa joku on kuitenkin vastassa. Viemärisukeltaja tekee puolestamme työn, johon ei kuka tahansa kykene.
Suomessa saamme nauttia poikkeuksellisen hyvin toimivasta vesihuollosta. Juomme maailman puhtainta hanavettä ja vessakäynnin jälkeen jätöksemme lähtevät muualle huolehdittavaksi.
Tämä arkinen nautinto vaatii kuitenkin näkymätöntä ylläpitoa. Pääkaupunkiseudun alueella viemäriverkostoa on reilun 3 000 kilometrin verran ja lisää rakennetaan koko ajan. HSY vastaa Helsingin seudun viemäriverkoston häiriöttömästä toiminnasta sekä jäteveden puhdistamisesta.
Pytystä vedetyn kakkapökäleen sujuvasta matkasta kohti sen viimeistä rastia Viikinmäen jätevedenpuhdistamolla huolehtii iso joukko verkoston kunnossapidon ammattilaisia. Yksi näistä on viemärisukeltaja. Viemärisukeltajan tehtävä on valvoa, että putkistot ja tunnelit vetävät ja avata tarvittaessa vierasesineiden aiheuttamia tukoksia. llman jatkuvaa viemäriverkoston ylläpitoa jätevedet nousisivat nopeasti kaduille ja maan alalla asustava rotta saattaisi jonain päivänä kurkistaa kylpyhuoneen lattiakaivosta.
Viemärisukeltaja työskentelee öisin
Janne Moisio on tehnyt viemärisukeltajan töitä HSY:llä 17 vuotta. Moisio päätyi ammattiin sattuman kautta, kuten useimmalle käy. Edeltäjän lopettaessa Moisiolta kysyttiin, olisiko hän kiinnostunut hommasta.
Viemärisukeltaja työskentelee öisin, kun valtaosa helsinkiläisistä nukkuu ja sitä itseään vedetään viemäriin myöskin vähemmän.
– Monet luulevat, että viemärisukeltajan työ on sitä, että sananmukaisesti sukelletaan, mutta oikeasti sukelluksiin joudutaan vain harvoin, Moisio kertoo.
Päivisin Moisio tekee putkiasentajan hommia. Tavallinen työpäivä alkaa Helsingin Ilmalan tukikohdalta ja koostuu viemäriverkoston tarkastuksista ja tukosten avaamisesta. Jos seuraavana yönä mennään maan alle, päivällä tehdään tarkka suunnitelma tulevan yön varalle.
– Yleensä ”dyykki” on noin neljän kilometrin mittainen. Maan alle mennään aina työparin kanssa, ei koskaan yksin. Reitti käydään huolellisesti etukäteen läpi, samoin reitin varren tarkastuskohteet. Joskus voi käydä huonosti molemmille, jolloin ollaan todella heikoilla jäillä, sillä avun saaminen maan alle kestää. Turvallisuus onkin tärkeä seikka, kun mennään pilkkopimeään viemäriin.
Tehtävien vaikeusasteesta riippuen viemärissä vierähtää kahdesta neljään tuntia yhteen putkeen. Vaaratilanteita sattuu onneksi harvoin. Pahimpia riskejä ovat kompastumiset, viemäritunnelin satunnaiset hapettomat tilat ja kallion sortumiset.
– Kuulen toisinaan kävellessä sortumisen äänen, mutta ikinä en ole nähnyt, että kiviä oikeasti putoaa päälle. Hengenhädässä en ole koskaan ollut 17 vuoden aikana.
”Ei siellä haise niin pahalta kuin kuvittelisi”
Viemäritunnelissa ollaan kirjaimellisesti pimennossa muulta maailmalta: siellä on pimeää, ahdastakin. Ainoat valonlähteet viedään maan alle mukanaan.
Viemärisukeltajan mukana kulkee radiopuhelin, mutta tunnelin syvyydessä se ei kuulu muualla kuin kuilujen kohdilla. Lisäksi varustukseen kuuluu sukeltajan kuivapuku turvasaappailla, paineilmalaitteet, monikaasumittari, käsivalaisimet, kypärä ja viiltosuojahanskat. Viemäristössä liikutaan paljon mönkijällä, mikä nopeuttaa siirtymistä tarkastuskohteiden välillä.
– Monikaasumittari ilmoittaa ilman epäpuhtauksista, kuten rikkivedystä. Viemärissä tulee vastaan myös hapettomia pätkiä, joista mittari ilmoittaa. Joskus tulee kiire laittaa happilaitteet päälle, Moisio sanoo.
Hapettomia tiloja kohdatessa viemärisukeltaja tietää, että pian ilma on taas parempaa, kun kohdan yli jatkaa vain matkaa. Paineilmalaitteissa ilmaa riittää noin 45 minuutiksi. Tavallisesti sitä käytetään vain poistumisen varalta.
Viemäritunneleissa kahlataan sameassa liejussa, jonka sisältö on sitä itseään. Pohjaa ei näe, eikä sinne ole asiaa käsinkään koskea: viiltosuojahanskat eivät suojaa esimerkiksi ruiskuilta, joita on vedessä Moision mukaan paljon. Siksi viemärissä edetään varovasti samalla pohjaa tunnustellen. Virtaus on paikka paikoin todella kova, pohja hyvinkin liukas ja pinnan alla on näkymättömiä esteitä, joihin voi kompastua. Lisämausteen kokemukseen tuo tietenkin haju, jonka jokainen voi vain kuvitella.
– Ei siellä kuitenkaan haise niin pahalta kuin kuvittelisi. Uloste sekoittuu veteen, joten enemmän siellä haisee virtsa. Hajuun tottuu. Minua ei tosin ole oikein mikään ikinä ällöttänyt.
Parasta viemärisukeltajan työssä on Moision mielestä maan alla vallitseva työrauha – viemäriverkoston syvyydessä saa keskittyä täysin omaan työhönsä ilman häiriötekijöitä.
– Ahtaanpaikankammoisille työ ei sovi, vaikka itsellenikin iski ensimmäisiä kertoja alas mennessä pieni kammo, että mitä jos täältä ei pääsekään pois.
Paniikille ei ole sijaa. Viemärisukeltajalta vaaditaan kylmän pään lisäksi hyvää kuntoa, jota Moisio pitää yllä treenaamalla säännöllisesti kuntosalilla. Konkarisukeltaja ei pienestä hätkähdä, mutta rauhallisena pysymistä haastaa toisinaan ahtaimmat putkenpätkät.
– Jos menee oikein ahtaaseen putkeen, jossa huomaa, ettei pystykään kääntymään takaisin, saattaa iskeä pieni ahdinko.
– Monihan sanoo, ettei menisi sinne mistään hinnasta.
Viemäri ei ole roskis
Meitä valistetaan jatkuvasti siitä, mitä vessanpöntöstä saa ja ei saa vetää. Silti viemäriin kuulumattomien esineiden aiheuttamia tukoksia joudutaan aukomaan harva se päivä. Osa vierasesineistä päätyy pyttyyn puhtaasta piittaamattomuudesta – osa toki myös vahingossa.
– Vessanpöntöstä vedetään ihan kaikkea, mikä sieltä mahtuu: hammasharjoja, leluja, kuukautissiteitä, tiskiharjoja, ruokailuvälineitä. Kaikista ihmeellisin löytö on ollut rakennustyömaan räjähdysmaton puolikas, joka oli noin kaksi metriä leveä ja kuusi metriä pitkä. Sitä ihmeteltiin, että miten ihmeessä se on sinne päässyt, Moisio kertoo.
Viemärissä seuraa pitävät rotat, joita tulee Moision mukaan vastaan joka kerta. Sateisina aikoina rotat hetkellisesti vähenevät. Kun populaatio taas pääsee kasvamaan liian suureksi, niitä joudutaan myrkyttämään.
– Ihmiset ruokkivat rottia tietämättään vetämällä vessanpöntöstä alas esimerkiksi ylijäänyttä ruokaa. Se on niille herkkua.
Kukaan ei kaipaa rottia kotinurkilleen, mutta valistus viemärietiketistä menee silti osin kuuroille korville. Mitä mieltä viemärisukeltaja on siitä, tuleeko vuodesta toiseen samoista asioista valistaminen menemään ikinä perille?
– Toisille menee, mutta toiset eivät vain välitä. Toivoisin tietenkin, että valistus menisi perille, mutta ei mikään ole minun työvuosieni aikana näkyvästi muuttunut. Samaa hommaa tämä on edelleen.
Mitä viemäriin saa ja ei saa laittaa?
|