VIDEO: Liimataiselta paloi rahaa juhlimiseen: ”Join yhden asunnon verran”

Lähes kymmenen vuotta raittiina ollut musiikkimanageri Tommi Liimatainen kertoi rellestysvuosien rahankäytöstään MTV.fille. 3:10

Lähes kymmenen vuotta raittiina ollut musiikkimanageri Tommi Liimatainen kertoo torstaina ilmestyneessä Kaasu pohjassa -teoksessa viinanhuuruisista vuosistaan.

Musiikkimanageri Tommi Liimatainen raitistui kesällä 2005, mutta ehti sitä ennen riekkua humalassa ympäriinsä ilman rahahuolia. Rellestysvuosistaan ja viinan voiman selättämisestä Liimatainen kertoo avoimesti Merja Asikaisen kirjoittamassa ja torstaina ilmestyvässä Kaasu pohjassa -kirjassa (Otava). Teoksessa käydään läpi niin aikaa ennen raitistumista kuin sen jälkeen.

Alkoholinkäytöstä huolimatta Liimatainen suoriutui työstään niin myyntiedustajana kuin musiikkimanagerina. Näin ollen menestyneellä miehellä riitti rahaa, eikä sen käyttöä juhliessa säästelty.

”Rahaa paloi joka viikonloppu tonneja. Katsoin päässeeni halvalla, jos selvisin viikonlopusta parilla tuhannella eurolla. Kun bailasin, en miettinyt rahaa vaan annoin kaiken mennä sileäksi. Juodessa en ollut köyhä enkä kipeä. Raha oli pelkkiä pelinappuloita, joilla ostin aina lisää meininkiä. Ja meininkiä piti olla hinnalla millä hyvänsä."

MTV.fin haastattelussa Liimatainen ei kiertele kosteiden vuosiensa kalleutta.

–  Onhan se selvä homma, ettei velli ole ilmaista. Eihän autotkaan pyhällä hengellä kulje. Taksit venaa pihassa ja velliä pitää olla pöydässä. Kun miettii paljonko on tullut vedettyä kun iso tela pyörii, niin aivan huikeat summat. Kaikki lentoliput ja muut mukaan niin kyllä siinä tulee neljälle senttilitralle pieni indeksikorotus matkaan, Liimatainen kuvailee.

Kirjassa Liimatainen kertookin puolen vuoden juomattomuuden jälkeen havahtuneensa siihen, miten paljon rahaa hänellä oikein jäikään tilille.

”En enää saanutkaan koko palkkaani kulumaan, kun ei ollut ravintola-, taksi-, snagari- ja muita kuitteja, joita juhliminen oli aiheuttanut. Kymmenen vuoden juomattomuudella on säästynyt melkoinen määrä. Nekin rahat on tullut käytettyä, mutta eivätpä ole ainakaan valuneet kitusista alas kuten kävi, kun join ja juhlin yhden asunnon hinnan.”

Liimatainen ja Otava lahjoittavat osan kirjan tuotosta ennaltaehkäisevään päihdetyöhön. Jutun lainaukset ovat teoksesta Kaasu pohjassa.

Millaisilla fiiliksillä Liimatainen muistelee nyt rellestysvuosiaan? Miten paljon villejä tarinoita miehellä on vielä takataskussa? Katso haastattelu videolta.

Lue myös:

    Uusimmat