Video: Järkyttävä sometempaus – 12-vuotias intialaispoika uhmasi kuolemaa

0:29imgNuorten sometempaukset huolestuttavat laajsti.
Julkaistu 09.07.2025 21:43

Tino Vanhanen

tino.vanhanen@mtv.fi

Nuorten intialaispoikien sosiaaliseen mediaan kuvaama video on herättänyt kauhua.

12-vuotias poika asettui Odishan osavaltiossa raiteille makaamaan juuri ennen junan saapumista.

Yllä oleva video näyttää, kuinka hän pysyy paikoillaan junan kulkiessa hänen ylitseen. Samaan aikaan pojan kaverit kuvaavat hengenvaarallista tilannetta ja huutavat innoissaan.

Kun juna on lopulta ajanut ohitse, poika nousee ja tuulettaa tyytyväisenä kameralle.

Nuorten hengenvaaralliset sometempaukset ovat viime aikoina herättäneet paljon huolta ja keskustelua ympäri maailmaa.

MTV kertoi aiemmin tänä vuonna muun muassa ”junasurffauksen” vaaroista. Silloin VR:n Suomen kaupunkiliikenteen turvallisuuspäällikkö Jaakko Rantala antoi varsin selkeän ohjeistuksen.

– Riski siihen, että sattuu jotain vakavaa, on erittäin korkea. Missään tapauksessa ei tule mennä rata-alueelle. Siitä voi seurata erittäin vakavat vammat ja nuoren elämän päättyminen.

Lue myös: Nuoret tarttuivat hengenvaaralliseen somehaasteeseen – poliisi epäilee rikosta

Valtava joukko liikkunut luvatta raiteilla: Lopputulos "lähes aina kuolettava" tai todella kallis

Tuoreimmat aiheesta

Nuoret