Turkulaispariskunta sai tänään harvinaisen vieraan purjehdukselleen, kun erikoisen leikkisä hylje seurasi venettä noin tunnin.
Turkulaiset Pirkko Tolmunen ja Tero Ovaska olivat ajelemassa Turun saaristossa Aspöstä ja Korppooseen, kun nuoren oloinen hylje ilmaantui matkaseuraksi.
– Oli melkein tyyntä ja tulimme etupurjeella vain pikkuisen eteenpäin, niin sieltä se lähti mukaamme pyörimään. Se oli mukanamme tunnin. Välillä se nousi pintaan ja välillä sukelsi veneen alta, ihan niin kuin delfiini, Tolmunen kuvailee hauskaa tilannetta.
Lähimmillään hylje kävi noin metrin päässä.
– Se oli kyllä söpö, kun se sieltä aina pulpahti. Se ei pelännyt meitä mitenkään. Olisin voinut melkein koskettaa sitä.
Ovaska kertoo kuulleensa jopa hylkeen hengityksen tuhinan.
– Kuului hyvin, kun se pärskähteli ja hengitti.
Mikä innosti hylkeen temppuilemaan?
Vastaavaa ei ole Tolmuselle ja Ovaskalle tapahtunut koskaan aiemmin, vaikka hylkeitä pariskunta on toki purjehdusretkillään bongannut muuten.
– Niitä näkee kyllä, mutta ne ovat yleensä ainakin 100 metrin päässä. Ei näin lähelle ole ennen tullut, ja vielä uudestaan ja uudestaan.
Ovaska veikkaa, että hylje innostui veneen tekemistä vesipyörteistä.
– Se ui ihan peräsimen takana, niin kuin se olisi leikkinyt siinä pyörteessä. Uteliaisuuttaan ehkä.
Tolmunen ja Ovaska arvioivat, että kyseessä oli nuori hylje, joka otti matkalaiset leikkikaverikseen.
– Me olemme nähneet ennen isoja hylkeitä luodoilla. Tämä oli ehkä puolet niiden koosta. Se oli alle metrinen ehkä. Eikä muita hylkeitä lähistöllä näkynyt, vaan tämä oli yksin.

