Vesirokkorokotus rokotusohjelmaan – "tautiin jopa kuolee joka vuosi muutama"

Vesirokkorokotus tarjolla alle 12-vuotiaille 0:02

Vesirokkorokotus on nyt osa kansallista rokotusohjelmaa. Sosiaali- ja terveysministeriön uusi asetus tuli voimaan tänään.

Rokotus on määrä antaa puolentoista ja kuuden vuoden ikäisille lapsille. Täydennysrokotukset on tarkoitus antaa seuraavien kuuden vuoden aikana.

Ensimmäisenä vuonna kaikki 11-vuotiaat ja sitä nuoremmat vesirokkoa sairastamattomat saavat yhden annoksen vesirokkorokotetta. THL:n ylilääkäri Taneli Puumalainen kertoo MTV:n Huomenta Suomessa, että vesirokkorokotetta on suunniteltu rokoteohjelmaan jo pitkään.

– Vesirokko aiheuttaa hyvin huomattavan tautitaakan, ja rokotteella me voidaan käytännössä poistaa vesirokko Suomesta, Puumalainen sanoo. 

Vesirokkorokotuksen voivat ottaa myös sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- tai potilastiloissa työskentelevät ihmiset sekä harjoittelussa olevat opiskelijat.

Rokotus suojaa Puumalaisen mukaan vaikealta vesirokolta, joka etenkin aikuisilla voi vaatia sairaalahoitoa.

– Lähes kaikki suomalaiset sairastavat vesirokon eli noin 60 000 aikuista ja lasta joka vuosi. Tietenkin valtaosa tautitapauksista on lieviä, mutta sitten on hyvinkin vakavia tauteja ja jokunen kuolemantapauskin joka vuosi, Puumalainen kertoo. 

Rokote suojaa myös vesirokon jälkitaudeilta, kuten keuhkokuumeelta, aivokuumeelta ja ihon bakteeritulehduksilta.

Myös puutiaisaivotulehdusrokote laajenee 

Uusi asetus laajentaa myös puutiaisaivotulehdusrokotuksen Ahvenanmaan lisäksi myös Simoon ja Paraisille. Ilmainen rokotus on tarjolla vakituisten asukkaiden lisäksi myös niille, jotka viettävät yli neljä viikkoa vuodessa näissä kunnissa esimerkiksi kesämökillä.  

Puutiaisaivotulehdusrokotuksen saavat myös ne varusmiehet ja asepalvelukseen osallistuvat naiset, jotka suorittavat palveluksensa riskialueilla.

Kaikkien rokotusten ottaminen on Suomessa vapaaehtoista myös sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille.  

Lue myös:

    Uusimmat