Veini Vehviläinen jatkoi tyrmäävää Liiga-paluutaan

JYP tekee 2-0 maalin 0:52
Video: Jere Lassila tykittää ensimmäisen liigamaalinsa

JYPin kausi on ollut yhtä vuoristorataa, minkä takia kovin odotuksin kauteen lähtenyt joukkue löytyy pudotuspelipaikkojen ulkopuolelta. Tästä hyvänä esimerkkinä on se, etteivät jyväskyläläiset olleet ottaneet kertaakaan kahta kolmen pisteen voittoa peräjälkeen.

Tähän tuli muutos lauantaina, kun HPK kaatui kotiyleisön edessä lukemin 4–0. Nollapelin 20 torjunnalla pelannut Veini Vehviläinen on ollut viikonlopun hahmo, kun perjantainakin kertyi 38 torjuntaa 4–1-vierasvoitossa KalPasta.

Vehviläinen teki viime viikolla JYPin kanssa vuoteen 2025 asti ulottuvan sopimuksen. Hän aloitti kauden Ruotsissa, Brynäsin paidassa.

Muista jyppiläisistä nostettakoon esiin Jere Lassila, jolle lauantai-illan 2–0-osuma oli Liiga-uran ensimmäinen.

– Voittaakseen tätä tehdään, joten hyvältä tuntuu. Katsotaan kiekolle joku hyllypaikka, Lassila sanoi.

– Liigassa ei hirveästi 2004-syntyneitä pelaajia ole. Hän on älykäs pelaaja, joka on parantanut peli peliltä. Nyt ei sitä avausmaaliakaan tarvitse enää miettiä, JYPin päävalmentaja Jukka Rautakorpi kuvaili.

Voitto ei nostanut JYPin sarjasijoitusta 14. sijalta. Ylivoimansa kanssa tuskaileva HPK putosi sijalle 12.

Lue myös:

    Uusimmat