Suomalaisen jalkapalloilun pääsarja, Veikkausliiga, alkaa tänään täydellä kierroksella. Kierroksen ennakolta mielenkiintoisin peli käydään Anjalankoskella kahden mestariehdokkaan MyPan ja HJK:n välillä. Kumpikin joukkue on erittäin vahva, siitäkin huolimatta, että HJK:lta puuttuvat loukkaantumisten vuoksi Mika Lehkosuo ja Antti Heinola.
Kolme viimeistä mestaruutta voittanut FC Haka matkustaa liiga-avaukseen FC Lahden vieraaksi. Haka pääsee otteluun lähes parhaalla miehistöllään, sillä vain Jukka Ruhanen lienee sivussa flunssan vuoksi. MyPa taas joutuu aloittamaan kautensa ilman Janne Hyökyvaaraa.
Atlantis pelaa historiansa ensimmäisen pääsarjaottelun FC Jazzin vieraana Porissa. Jazz on ennakolta suuri kysymysmerkki, kun Atlantikselle taas povataan hyvää tulokaskautta. Ottelussa on vastakkain kaksi ensikertalaista valmentajana, Jazzin Jouni Joensuu ja Atlantiksen Ari Tiittanen.
Jan Eversen oppeihin siirtynyt FC Jokerit kohtaa kotonaan Tampere Unitedin. Unitedin luotsi Ari Hjelm vannoo hyökkäyspelin nimiin, samoin Everse, joten luvassa on erittäin viihdyttävä kamppailu.
Mustaksi hevoseksi povattu taitava FC Inter isännöi nousijajoukkue KuPS:ia kotonaan. On mielenkiintoista nähdä, miten Pertti Lundell saa yhdistettyä etelä-amerikkalaisen taidon vahvaan puolustuspeliin. Esa Pekonen ja KuPS taas tulevat vannomaan kovan taistelupelin nimiin.
Vaasassa kohtaavat VPS ja RoPS. Ennakolta erittäin tasainen kamppailu, jossa kumpikin joukkue yrittää saada lentävän lähdön kauteen. Ottelussa debytoi valmentajana RoPS:in Mauri Holappa.
(MTV3)
