Vatasen syyskauden joukkue vielä kysymysmerkki

Anaheim Ducksin Sami Vatanen matkustaa tiistaiaamuna Kaliforniaan, mutta palaaminen nopeasti takaisin Suomeen ei ole poissuljettu vaihtoehto.

Jokaisen rapakon taakse matkaavan pelaajan takaraivossa kolkuttaa tällä hetkellä kysymys siitä, mitä tapahtuu, jos työsulku estää NHL-kauden alkamisen ajallaan. Valinnan paikka voi olla edessä myös jyväskyläläispuolustajalla.

– Jos työsulku tulee, niin minun tapauksessani varmasti seura aika pitkälti päättää, että mitä he haluavat. Tietenkin he haluavat tietää senkin, mitä mieltä minä olen, Vatanen kertoo MTV3:lle.

Esimerkiksi Mikael Granlund on jo painokkaasti ilmoittanut, ettei ole palaamassa Suomeen. Jos NHL-pelit eivät käynnisty ajallaan, sopeutuu Minnesotan hyökkääjä pohjoisamerikkalaiseen kiekkoiluun pelaamalla AHL-joukkue Houstonissa.

Vatanen sen sijaan ei ole vielä omissa ajatuksissaan asiaa päättänyt. Ducksin uusi farmijoukkue on viime kauden AHL-mestari Norfolk Admirals.

– Molemmissa vaihtoehdoissa on omat puolensa. Täällä Jyväskylässä on se tuttu ympäristö ja tutut kuviot, mutta siellä puolestaan tottuisi pienempään kaukaloon sekä muihin juttuihin. Vielä en osaa sanoa, sitä on katseltava sitten, jos työsulku tulee, puolustaja puntaroi.

Vatanen saatetaan siis syyskauden aikana nähdä joko Anaheimin, Norfolkin tai jopa JYPin riveissä.

Painoa roimasti lisää

Sulavaliikkeisen Vatasen vahvuudet ovat aina olleet kiekollisessa pelissä, mutta töitä on paiskittu myös kuntosalilla. Viimeisen vuoden aikana Vatanen on kerännyt lisää painoa peräti 16 kiloa.

– Vielä ollaan tässä nuoria ja kehittyviä ihmisiä, niin pikku hiljaa paino nousee ja kasvaa isommaksi. Pikkuisen on partakin alkanut jo kasvaa, nyt 86-kiloinen Vatanen naurahtaa.

Kaiken kaikkiaan jo vuosi sitten kolmivuotisen sopimuksen Anaheimin kanssa tehnyt JYP-kasvatti kokee olevansa nyt valmis rapakon taakse.

– Isoin juttu oli se henkinen puoli, etten vuosi sitten lähtenyt. Nyt sain olla vuoden lisää SM-liigassa ja valmistautua siihen, että lähtö koittaa pian. Olen nyt paljon valmiimpi kuin, jos vuosi sitten olisin lähtenyt.

Kalifornian lämpöön Vatanen kävi tutustumassa jo kesällä kahden viikon ajan.

– Tuskin ainakaan hirveästi talvivaatteita tarvitsee mukaan. Hienot kelit oli siellä ja täytyy sanoa, etten ihmettele, miksi Teemukin (Selänne) on niin kauan siellä viihtynyt.

Lue myös:

    Uusimmat